Reilu viikko sitten käytiin Muhoksellä myös agiepiksissä Taigan kanssa, jotka meni miten meni. Ilmoitin Taigan mölli sekä kisaavien radalle. Mölliradalta löytyi myös kontaktiesteitä, kuten A-este. Aluksi hieman jännitti, kun Taiga ei ole mennyt moniakaan A-esteitä ja kun näin esteen oli se aika liukkaan näköinen. Muutamien koirien ratoja seuratessa huomasin myös, että se oli liukkaampi kuin se millä ollaan treenattu.
Sitten koittikin meidän vuoro ja Taiga vaikutti oikein innokkaalta, joten A-esteen ylittäminen voisi onnistuakin. A-este alkoi lähestyä alkusuoran jälkeen ja onnekseni Taiga meni esteen yli oikein mallikkaasti :) Voi sitä onnen päivää, jospa se alkais pikku hiljaa olla Taigalla selkärangassa, että sen yli pääsee. Hieman himmailua oli ilmassa uuden paikanmyötä, mutta ihan kiva rata kokonaisuudessa.
Kilpailevien rata olikin sitten aika hankala ja Taigan vire ei ollut yhtään sellainen mitä ensimmäisellä radalla. Alun jälkeen mietin, että mitähän tästä tulee. Taiga pysähtyi monta kertaa haistelemaan sekä kävi tervehtimässä yleisöäkin. Radalta löytyi keinu, joka meni ihan ok. Esteet alkavat olla hallussa, joten niitä ei tarvi jännittää enää radalla, mutta sitten vire pitäisi saada joka radalle oikeaksi. Tosin kilpailevien radalla olleet kepit eivät menneet yhtään putkeen. Kepit olivat halliin tulevan oviaukon kohdalla (n.1m päässä), jossa seisoi ihmisiä. Sieltä kuului myös aika kova äänistä puhetta ja Taiga lähti kaksi kertaa kesken keppien pois, oviaukon suuntaan. Liikaa häiriötä siis meille sellainen, kun muutenkin Taiga oli muissa maailmoissa.
Tosin valeraskaus taas nostaa päätään ja hieman Taigan mieliala on ollut apea ja maitoakin erittyy hieman tisseistä puristettaessa. Harmittaa niin vietävästi, kun kerkesin ilmoittaa Taigan ensi viikonlopun agikisoihin. Pitää vain toivoa, että mieli pysyy kasassa niin koiralla kuin ohjaajallakin eikä valeraskaus näkyisi radoilla. Ilmoitin Taigan kahdelle radalle, vaikka tarjolla olisi ollut kolme. Jos taas toinen rata menee himmailuksi, niin ei tarvitsi enää kolmatta lähteä kokeilemaan. Kisat on Taigalle tutussa hallissa, joten uskon sen hieman helpottavan niin Taigaa kuin minuakin.
Tänään olikin oikea onnenpäivä Taigalla, kun hieroja tuli käymään ihan kotona hieromassa. Hieman oli jumeja niin takana kuin edessäkin. Jospa paikat olisivat sitten hieman vetreämmät viikon päästä kisoissa. :) Kiitokset Hurskaisen Johannalle (koirasi ilona) hieronnasta.
sunnuntai 16. marraskuuta 2014
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Rally-tokon epikset Muhoksella 2.11.
Tänään tuli tehtyä sellainen extempore reissu Muhokselle epiksiin, kun ilma oli aika surkea ja muutenkin tekemisen puute, niin sinnepä sitten suunnattiin. Tunnelma kisoissa oli rento ja rataantutustumisen sai tehdä rauhassa omaan tahtiin. Kaikki liikkeet olivat tuttuja vaikkakin juosten pujottelua ei olla taidettu koskaan edes tehdä :) Ihan hyvin sekin sujui, mitä nyt hihna jossain kohtaa hieman kiristyi.
Kokonaisuudessaan oikein onnistunut treeni paikassa, jossa ollaan käyty joskus reilu vuosi sitten. Nokka pysyi ihme ja kumma irti maasta koko suorituksen ajan ja muutenkin Taiga oli hyvin kuulolla kokoajan. Mitään suurempaa virhettä ei tullut, pari hihnan kiristymistä ja yhtä tehtävä kylttiä Taiga nuuhkaisi ohi mennen. Taaksepäin peruutuksissa oli minun askeleet olleet jossain kohtaa hieman epäselvät, joista -1p. Yhteensä virhepisteitä tuli -4 ja kokonaispistemääräksi saatiin 96p/100p. Sijoitus oli tällä kertaa 1./12. eli tultiin ensimmäisiksi.
Kaikkein parhainta tässä oli se etten itse juurikaan jännittänyt vaan pääsin radalle hyvillä fiiliksissä :) Ehkäpä kramppikuume alkaa pikku hiljaa poistua ja tilanne saadaan sellainen hyvä pieni jännitys, että pysyy mieli tarkkana. Tuomarilta tuli kehoitus mennä virallisiin kilpailuihin ja ehkäpä ne olisi sitten tavoite vuodelle 2015.
Loppuun vielä kuvia kilpailuista, kuvaaja Mikko Koskenkorva.

torstai 16. lokakuuta 2014
tiistai 9. syyskuuta 2014
Päivitykset laahaa taas perässä :/
Onpas taas kuukausi vierähtänyt, kun viimeksi olen blogia päivittänyt. Paljon on keretty touhuta ja pentuarki alkaa olla aika tuttua taas vaihteeksi :) Taigan kanssa ollaan käyty agiepiksissä ja oltiin peräti ensimmäisiä. Osallistujia kisaavien maksiluokassa oli vain kaksi, mutta saatiin mentyä rata ilman virhepisteitä, että siihen nähden sai olla tyytyväinen tulokseen :D Taiga voitti 3kg koiranruokaa. Kuvaa ei tähän hätään ole arkistoissa.
Taiga myös pääsi sorsametsälle ja oli oikein pätevä, kun haki vedestä neljä sorsaa. Alkuun oli ollut vähän epäileväinen, että voiko niihin koskea, mutta alun hankaluuden jälkeen oli alkanut homma luistaa.
Ollaan treenattu ahkerasti agilitya ja kerran käyty hakutreeneissä, joissa Nasta oli myös mukana. Taigalle pitää edelleen painottaa suoraan etenemistä sinne 50m. Liian herkästi oikaisee jos saa näön/hajun. Taigalle pitää tehdä myös hyvin piiloutuneita maalimiehiä, kun pari kertaa meni näöllä ja yhden kerran etsi maalimiehen jäljen, jota pitkin meni piilolle.
Nastalle tehtiin tuuliavulla etsintää ihan vain niin, että käveltiin metsässä ja lähennyttiin pikku hiljaa maalimiestä. Ei meinannut Nasta oikein tajuta hommannimeä, kun jouduin menemään kahdella ensimmäisellä kerralla parin metrin päähän maalimiehestä. Vimppalla kerralla Nasta oli jo hieman hajulla, että näitä ukkojako täältä metsästä kuuluu etsiä. Ihan huippua oli myös, kun maalimiehiltä löytyi keitettyä kanansydäntä.
Nastan kanssa ollaan myös käyty harjoittelemassa agiputkea, joka mentiin muutaman kerran jälkeen oikein reippaasti. Tällä viikolla olisi taas tarkoitus käydä treenaamassa putkea ja siivekkeiden kiertämistä sekä namialustalle lähettämistä.
Sitten hieman kuvia Nastasta, joka on jo päässyt 12vk ikään. Torstaina käydään sitten Oulun suuressa cityssä ottamassa ekat rokotukset :) Painoa on kertynyt 7,5kg ja korkeutta n.39cm.

torstai 7. elokuuta 2014
Hui, viikonloppu lähestyy :)
Odottavan aika on pitkä, mutta nyt on kulunut reilu 7 viikkoa, kun kuulin että pentuja on syntynyt. Narttuja oli putkahtanut maailmaan neljä, joten meillekin riittäisi pentu. Sitten vain suunnittelemaan käyntiä pentujen luona ja pääsinkin katsomaan pennejä, kun ne olivat neljän viikkoisia. Vielä ei hirmusesti eronneet toisistaan, mutta etukäteistietojen pohjalta osasi vähän katsoa pentuja ja punapantainen pentu jäi mieleen. Oli viimeisenä hereillä, kun muut alkoivat nukkumaan ja tutki paikkoja. Ei kuitenkaan ole päällepäspärinä, vaan on suht rauhallinen.
Pennuille tehtiin myös kaksi erilaista pentutestiä, joista saan paperit kunhan lauantaina pennun käyn hakemassa kotiin :) Niistä sitten hiukan enemmän, kun näkee mustaa valkoisella. Ruokaa on hankittuna 24kg, joten toivotaan että ruoka sopii hyvin. Samaa ruokaa on toki syönyt synnyinpaikassa, joten eiköhän se sovi. Muutaman pannan olen myös hankkinut sekä pari uutta lelua. Vielä puruluita pitäisi käydä ostamassa, jotta hampaille on töitä.
Toivotaan, että elämä tämän pennun kanssa sujuu suht mutkattomasti ja ennen kaikkea, että se pysyy terveenä!! Nimikin on jo valmiina ja pieni saa kutsumanimekseen Nasta :) Alla vielä kuva pienestä 4vk vanhana. Rodunkin joku saattaa arvata ;)

lauantai 2. elokuuta 2014
Kerrassaan touhukas viikko
Saatiinpas Taigan kanssa tämän vuoden tavoite täytettyä, kun keskiviikkona kävimme ekoissa virallisissa agilitykilpailuissa. Ekana ratana oli hyppyrata, joka meni oikein mallikkaasti, mitä nyt ohjaaja sai omalla toiminnallaan koiran kieltämään esteen. Sen siitä saa kun huutelee käskyjä vääriin paikkoihin. Tältä radalta saatiin 5 virhepistettä.
Toinen rata oli agirata, joka oli hieman kinkkinen ja monessa kohtaa piti miettiä miten se olisi viisainta ohjata koiraa. Eka virhe tuli jo toisella esteellä, kun Taiga suikkasi keppeillä väärään väliin. Sen jälkeen koko loppu rata olli räpistelyä, kun Taiga teki kunnon vauhtikeinun ja jäi hölmistyneenä seisoskelemaan sen jälkeen, mutta sain sen kuitenkin hyvin uudelleen liikkeelle. Seuraavaksi vaikea kulma putkeen ja siitä toinen kielto, ei onneksi suikannut putken väärään päähän vaan kiersi putken. Seuraava vaikeus tuli A-esteellä, jonka Taiga kielsi, eikä suostunut suorittamaan sitä muutamasta yrityksestä ollenkaan. Eli Hylätyksi meni tämä rata. Tarvitaan siis enemmän kontaktieste treeniä, joten seuraaviin kisoihin joko pelkästään hypärille tai sitten jos saadaan tilattua A-este seuralle, niin sillä sitten ahkerasti treeniä :)
Tänään oli sitten luonnetestin vuoro, jota vähän etukäteen jänskätin, kun pelkäsin Taigan traumatisoituvan :) Painetta se keräsi aivan valtavasti testin kuluessa, mutta onneksi aika äkkiä normalisoitui. Reilu puoli tuntia testin jälkeen haki lelua ihan niin kuin ennenkin ja muutenkin oli rento oma itsensä. Luonnetestin osa-aluepisteet löytyvät koetulokset/luonnetestisivulta. Pisteitä saatiin räävittyä kasaan +40 ja Taiga oli laukauskokematon. Kolme paukausta kuului ja kahdella ekalla pamauksella säpäsähti, mutta kolmas oli jo suht ok ja Taiga pystyi kävelemään laukauksia kohti. Vähän jo testin kuluessa mietin, että miten reagoi kovassa paineessa laukauksiin, mutta se oli oikeastaan pienoinen yllätys, ettei tuota enempää reagoinut. Pimeähuone meni hyvin, kun löysi minun luo ilman apuja suht nopeaa eli käytti nenäänsä.
Huomenna on sitten vuorossa tämän kesän viimeinen agikoulutuspäivä, saas nähä miten sujuu, kun luvannut taas hellettä.
torstai 17. heinäkuuta 2014
Jes, luonnetestipaikka varmistui :)
Niinhän, siinä tosiaan kävi, että saatiin paikka Muhoksella järjestettävään luonnetestiin, tuomareina toimii Keinänen ja Hynynen. Päivätoiveeksi kerroin lauantain, kun sunnuntaina olisi se agikoulutus. Tosin jos sunnuntaina testi olisi aamusta, saattais keretä aksaamaan. No, toivottavasti toive toteutuu :) Jännittää kyllä miten Taiga missäkin tilanteessa toimii.
Vähän voi etukäteen arvailla miten T missäkin käyttäytyy, mutta suuren kuormituksen takia voi olla, että ne muuttuukin ihan täysin. Todella mielenkiintoista ja Jenny aikoi lähteä kameran kanssa kuvaamaan testin.
Tänään käytiin myös aksaamassa ja muutaman viikon tauko agista oli saanut Taigaan aikamoisen vauhdin. Pariin otteeseen taisin sanoakin, että johan on hullu koira :D Tosin uudella pallolelullakin saattoi olla vähän vaikutusta hulluuteen. Näytti etten kerkeä millään ohjaamaan vaan piti juosta ihan kunnolla, eikä aina kerennyt silloinkaan. Täytyy vain taas todeta, että on se huippu tapaus :) Tämän kesän aikana ollaan opittu paljon uutta ja ehkä oma ohjauskin alkaa pikku hiljaa olla koiralle paljon selkeämpää.
Katsotaan nyt käydäänkö kisoissa tänä kesänä, kun ennen juoksujen alkua olisi vain 1-2 kisat(oulussa) ja lisenssi maksaa kuitenkin reilut 40€. No, pohditaan. Olisi se kyllä mukava käydä kokeilemassa missä vaiheessa ollaan, etenkin minä henkisesti :)

torstai 10. heinäkuuta 2014
torstai 3. heinäkuuta 2014
Kesän kuulumisia :)
Niin, se alkukesä on pyörähtänyt käyntiin oikein koiramaisissa merkeissä eli paljon ollaan keretty jo touhuta, eikä loppu kesäkään ole tapahtumaköyhä. Kaksi agilitykurssia ollaan käyty, yksi täällä pudiksella ja toinen käväistiin Ranualla. Kouluttajina Ranualla toimi Arto ja Nina Tuisku. Molemmat kurssit olivat tosi antoisia ja mietittävää ja sisäistettävää jäi paljon. Treenaaminen jatkuu koko kesän ja ehkä sinne viralllisiin keretään ennen juoksujen alkua, toivottavasti. Lähellä olevat kisoja kun on vasta elokuun loppupuolella.
Erilaisia ohjauskuvioita ollaan opeteltu ahkerasti sekä ajoitusta. Ranualla viimeinen kerta treenattiin ilman käsiä ja oikein mukavasti meillä sujusti. Taiga on kuulemma niin kuuliainen, että se menee oikeista esteistä, vaikka ohjaus ei aina ole ihan hyvää. Tänä kesänä olen saanut kokea todellista treenauksen iloa Taigan kanssa, kun luotto alkaa pelata molemminpuolin eikä minun tarvi enää pelätä, että se lähtisi toisten koirien luokse kesken treenauksen. Ranualla treenasi parhaimmillaan kolme koiraa kerrallaan, eikä Taigaa kiinnostanut mitä muut tekevät. Taisinpas jättää sen paikkamakuuseen aivan keppien läheisyyteen, vaikka Siesta niitä siinä hurjastelikin :) Eikä mitään ongelmaa.
Onneksi olen uskaltanut lähteä treenaamaan eri paikkoihin ja sitä myötä saanut myös jännityksen hallintaa. Enää kursseilla ei tarvii jännittää, niin ehkäpä kisajännityskin siitä hieman paranee. Olen kyllä niin onnellinen, kun olen saanut tuollaisen koiran harrastuskaveriksi. Taiga on niin helppo jokapaikan koira, jonka tekemisiä ei tarvi jännittää. Osaa ottaa rennosti treenien välissä ja sitten kun tehdään, tekee myös innolla. Todellinen on/off-koira.
Hakua meillä oli myös yhden päivän koulutus täällä Pudasjärvellä ja kouluttajana toimi Kati Alatalo. Sama kouluttaja meillä oli myös Alpuan leirillä, joten hieman kouluttaja tiesi meidän osaamisesta. Aavistus myös edettiin eli yksi maalimies oli umpipiilossa, ettei immeistä juurikaan näkynyt. Sekä otettiin risteilyn hahmottamista sisääntuloja sekä viimeisenä tehtiin yliheitto, joka meni vähän niin ja näin. Muuten olisi tehty vielä yksi sellainen, mutta ilma oli tosi hiostava ja toista kierrosta jo tehtiin, Taiga oli jo aika puhki. Ukkonenkin vähän jyrähteli kun viimeisiä koiria treenattiin. Koulutuksen päätteeksi Taiga ja Kero pääsivät pulikoimaan :).
Noin kuukausi sitten aloitettiin myös Rallytoko-kurssi ja hirveästi ei talven/kevään aikana oltu mitään treenattu, mutta kappas pienen muistuttelun jälkeen asiat olivat hyvin muistissa. Pari ihmistä siinä sanoikin, että ei muutako kisoihin, kuin nuin hyvin sujuu, koira kyllä osaa. Sitten, kun ohjaaja vielä saa pidettyä hermot aisoissa niin mikäs siinä ;) Elokuun lopussa olisi Oulussa peräti kahdet kisat samana päivänä, mutta juoksujen alkamisajankohta ajoittuu juuri nuillemain. Ehkä on jo tuolloin alkaneet, mene ja tiedä. Viime treeneissä tehtiin jo avo-luokan liikkeitä, kuten houkutusta, jossa oli makkaraa ja leluja. Hiukan Taigaa kiinnosti houkutukset, muttei onneksi liikaa :D Kehuja ollaan saatu Taigan, peräpään käytön kehittymisestä sekä innokkuudesta. Kuulemma huomattava ero viime kesään. Mukava kuulla, että ollaan kehitytty hyvään suuntaan.
Taiga on myös ilmoitettu luonnetestiin ja saas nähdä mahdutaanko mukaan. Heinäkuun puolessa välissä ollaan tässä asiassa viisaampia. Toivottavasti päästään, kun se taitaa olla viimeinen paikka ennen juoksujen alkua. Tuomareina testissä on Hynynen ja Keinänen, eli ne tuomarit mitä olen halunnutkin.
Yksittäisiä koulutus päiviä on suunnitteilla, mutta varsinaista uutta kurssia ei ole näillänäkymin suunnitelmissa, kun elokuun alkupuolella käydään hakemassa pienen pieni penne kotiin :) Loppu kesä meneekin pentua sosiaalistaen ja muuten Taigan kanssa treenaillen. Ehkä ne muutamat epikset/kisat olisi mukava käydä ennen syksyä. Lisää pennestä sitten lähempänä haku ajankohtaa :)

sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Agikurssi starttasi
Lauantaina pyöräytettiin agikurssit käyntiin ja mölli/kisavalmiit ryhmässä oli 16 esteen radanpätkä. Pari tiukkaa kohtaa siinä oli, mutta kyllä ne pikku viilauksella sujui ihan kivasti. Ohjauksesta opin paljon uutta asiaa ja muutenkin vetäjä oli oikein mukava ja asiansa osaava. Palkkauksen kanssa täytyy myös kiinnittää huomiota lelun heittosuuntaan,että palkkaus tulisi siihen suuntaan minne rata jatkuisi.
Mukava porukka oli treenaamassa ja tunnelma oli kivan rento. Taigan kanssa tulin kentälle hölkäten ja meinasihan se ihan hippasen puhalluttaa. Eiköhän se kunto ala tästä kasvaa, kun aksakausi pyörähtää todenteolla käyntiin. Yhdet treenit olisi tarkoitus käydä tekemässä ennen torstain kurssikertaa.
Taiga ei ottanut häiriötä muista koirista tai ihmisistä, mistä olin tosi tyytyväinen. Eiköhän me tänä kesänä mennä virallisiin kokeilemaan onnea :)

sunnuntai 11. toukokuuta 2014
Ollaanhan me toki myös aksattu
Nyt kun kenttä on sula, niin ollaan päästy myös aksaamaan. Ollaan käyty Jennyn ja keron kanssa sekä Jennyn lainakoira Zorron kanssa. Vähän ollaan muistuteltu mieleen vaikeimpia esteitä ja tehty ohjaustreeniä sekä pientä radanpätkää. Tänään tehtiin sitten hiukan pitempi rata, jossa oli 15 estettä.
Keinua kokeiltiin tällä viikolla ekaa kertaa vuoteen ja meinasihan se lentokeinun jälkee hiukan jänkättää. Muutaman kerran Taiga tuli pois keskenkaiken ja oli muutenkin tosi varovainen. Tänään sitten kokeiltiin taas keinua ja ei siinä näkynyt enää mitään arkuutta muutaman päivä takaiseen. Toki keinu oli alimmalla säädöllä, mutta onneksi näin, ettei tarvi sitä alkaa taas työstämään urakalla.
Kepit tahtoivat taas aiheuttaa murhetta "väärältä" puolelta ohjatessa, mutta yksi kerta ohjureilla sai TAigan taas järkiinsä :) Ohjurit, kun ovat Taigan mielestä ihan arsesta. Niiden yli pitää hypätä tai sitten niiden kohdalla pitää liikkua tosi matalana. Hupsu koira :) Tänään taas varovaisesti kokeilin ohjaamista väärältä puolen, niin ei mitään ongelmaa. Jospa se oli muutaman kerran hairahdus, eikä senkään ongelman kanssa tarvisi enää sen kummemmin painia. Nyt tarvitaan Taigan kanssa treeniä erilaisten ohjauskuvioiden opetteluun, kun ei aina oikein tajua mitä kannattaisi käyttää missäkin kohtaa.
Onneksi saatiin taas Pudikselle agikurssi, niin pääsee jonkun toisen oppiin saamaan neuvoja. Se alkaakin jo ensi viikolla ja pääsee treenaamaan erilaisia ratoja ja niiden osia. Toivottavasti vaan ei tule kauheat helteet, että Taiga on sitten ihan velttoa koiraa. Ensi viikolla meille tuleekin kaksi treenipäivää samalla kouluttajalla, kun ilmoitin Taigan Ouluun myös yhden päivän ratatreeni kerralle. Eli la ja su menee agimaisissa tunnelmissa :)
Tämän päivän radassa oli yksi tosi kinkkinen paikka, jossa sai pähkäillä ihan kunnolla, että miten se koira siitä kannattaisi ohjata. Sitten ihan vahingossa sain ohjauksen toimimaan sujuvasti, mutta ohjauskuvion nimestä ei ole tietoakaan :) Jos sille ohjaukselle on edes mitään nimeä.
Alla vielä kuva radasta:
Hiukan sitä muuteltiin tilanpuutteen sekä este uupelon takia, eli 16-17 hyppyjä ei ollut ja A-esteen tilalla oli keinu.

Hakuleiri Alpualla 26-27.4
Olipas se vain oikein avartava ja mukava reissu, vaikka kotia tullessa hiukan väsyttikin. Kouluttaja toimi Kati Alatalo, joka on kilpaillut omien koirien kanssa lajia, sekä rulla- että haukkuilmaisulla toimivilla koirilla. Mukana leirillä oli oikeastaan vain haukulla ilmaisevia, yksi aloitteleva mielsi rullan paremmaksi omalle koiralleen, kun sitä ei saa millään haukkumaan. Oli se tiukassa Taigallakin, mutta sieltä se tuli kun vähän kaiveli :) Onneksi!
Asiaa tuli niin paljon, ettei sitä voi kaikkea muistaa ja kaiken mitä muistaakin, niin siitä tulisi piiitkä romaani. Aluksi siinä keskusteltiin yleisesti hausta lajina ja kerrottiin omien koirien tasosta. Sitten tallattiin alue molemmin puolin noin viiteenkymppiin ja pituutta radalla oli reilu 100m. Alue käveltiin vain yhteen suuntaan keskilinjan suuntaisesti ns. alusta radan loppua kohti, jotta jälkivanoja ei kulkisi "väärään" suuntaan. Helpommin koira tekee kaarteita oikeaan suuntaan, eikä lähde jälkiä seuratessa tekemään pistoja rataa taaksepäin.
Ensimmäinen tärkeä juttu on, että koira juoksee 50-60m suoraan täysillä ja sen jälkeen koiralle aletaan opettaa L:llää eli koira juoksee viiteenkymppiin, mutta maalimies ei ole olekaan siellä, vaan se on siirtynyt 10-15m rataa eteenpäin. Eli koiralle tehdään mieleen ajatus, että aina pistoissa kaarretaan rataa eteenpäin ei taaksepäin. Jos koira alkaa tehdän viistoja pistoja, siirretään maalimies taas suoran piston päähän.
Risteilemistä voi alkaa opettamaan koiralle siten, että maalimies on suoraan viidessäkympissä ja maalimiehen löydettyä ohjaaja sekä maalimies kävelevät takarajaa n. 20m rataa eteenpäin ja maalimies jää pitämään koiraa, josta ohjaaja siirtyy keskilinjalle ja kutsuu koiran luokse. Linjalle palkkaus ja lähetys toiselle puolelle, eli toisella puolella on valmiina jo maalimies oikealla kohdalla. Saman voi toistaa toisella puolella ja välillä kannattaa tehdä koiraa kutsuttaessa ns. pelkkä yliheitto, eli koiraa ei pysäytetä vaan annetaan koiralle esim. näkö/ääniärsyke ja koira päästetään suoraan maalimiehelle.
Taigalle tehtiin ihan karkuun juoksevia maalimiehiä, että haamuja. Sekä pakenevia "muslimeja" eli huutavia karkuun juoksevia maalimiehiä. Testattiin myös mitä Taiga sanoo kompostikehikoista rakennetusta pressupiilosta, kun kouluttaja juoksi piilon suulle istumaan. Hienosti haukku raikasi, eikä Taiga välittänyt hökkelistä mitään. Samalle puolelle tehty toinen pisto oli vähän haasteellinen, kun tehtiin se haamuna, niin samaan aikaan pressupiilon pressut heiluivat tuulessa, joten Taigalla oli hankaluuksia kahden ärsykkeen näkyessä. Pakeneville maalimiehille Taiga menee lujempaa ja haukku on myös parempaa. Haamuille kyllä haukkuu, mutta ei ole niin innokas.
Aina pitäisi muistaa tehdä viimeinen maalimies tosi helpoksi ja innostavaksi, että treenistä jäisi mahdollisimman hyvä ja innostunut mieli koiralle. Lelu olisi myös hyvä maalimiehellä pitää esillä, jotta koira oppii, ettei mitään saa yrittää härppiä maalimieheltä, kun maalimiehellä voi olla yllään sellainen vaate, jonka koira saattaa mieltää leluksi ja silloin saattaa tulla ongelmia. Muutamia kertoja Taiga on tökännyt lelua nokallaan, jos maalimies on istunut kädet eteen osoittaen. Sekin pitää tietty saada karsittua pois. Kenttä olosuhteissa olisi tarkoitus käydä tekemässä ilmaisua, jotta siitä saataisiin mahdollisimman hyvä.
Nyt Taigalta on vaadittua muutamia kunnon haukkuja, mutta jos sitä intoa riittää niin sitten voi haukuttaa pitempäänkin. Ensi kuun alussa päästään taas Katin oppiin, jos keretään ilmottautua tarpeeksi nopeaa :)

Jälkikausi avattu ja vielä oikein mallikkaasti
Vähän taas laahaa perässä tämä minun blogi, kun ollaan keretty hirmusesti treenailla kaikkea mahdollista. Ekaksi analysoidaan hiukan kahta jälkeä, jotka tein peräkkäisillä viikoilla. Kevään eka jälki oli pituudeltaa reilu 200m ja keppejä ujutin jäljelle 8kpl. Käskin Taigan ensin makaamaan, ennen jäljelle lähetystä, kun meno halut näyttivät olevan aika kovat. No, vauhdilla sitä lähettiinkin, mutta omaksi ihmeeksi kaikki kepit löytyivät jäljeltä ja uskalsin antaa paljon liinaa, kun homma sujui niin mallikkaasti. Palkkana kissan märkäruoka pussi lopussa, on Taigasta niin parasta. Kepeistä palkkasin, joka kerta nameilla.
Olen tosin miettinyt tuota ilmaisua, että olisi sittenkin pitänyt opettaa Taiga makaamaan, kun itseä FH-jälki houkuttaisi mahdottomasti. No, ei mikään ole vielä myöhäistä :)
Sitten toinen jälki, jonka pituus oli n.400m ja jäljellä oli tällä kertaa 6 keppiä. Tällä kertaa en lähettänyt Taigaa suoraan jäljelle vaan se sai itse etsiä jäljen ja lähti vielä oikeaan suuntaankin :) Jäljellä oli kaksi 90asteen kulmaa, jotka pikku pähkäilyn jälkeen sujui oikein kivasti. Ison hiekkatien ylitys aiheuttu hieman hämmennystä, mutta kyllä se jälki sieltä taas löytyi. Ojan ylityksi oli ainakin kolme, joissa ei ongelmaa. keppien ilmaisut tosi selvät ja Taigasta kyllä huomaa selvästi kun keppi alkaa olla kohdillaan. Jälki vanheni noin 1,5h ja ensimmäinen taisi vanheta melkein 2h.
Nyt pitäisi taas pähkäillä mitä seuraavaksi keksitään jäljelle. Toisen ihmisen tekemiä jälkiä pitäisi taas treenailla, sekä eri maastoja testata.

tiistai 22. huhtikuuta 2014
Päivitystä pikkasen taas :)
Pentuja ei tosiaan saada tästä astutuksesta, mutta uusi kokeilu taas seuraavaan juoksuun, joka ajoittuu elo-syyskuuhun. Jospa saatais joitakin kilpailutuloksia aikaan tässä kesänaikana ja sitten hyvillä mielin Taiga jäisi mammalomalle. Haaveissa olisi ainakin startata agikisoissa ja ehkä rallytokossa. Katsotaan miten treenit alkavat kesällä sujustaa molemmissa lajeissa ja muistetaanko enää mitään. Kenttä on jo sula, joten eiköhän tällä viikolla jo korkata agikausi.
Keskiviikoksi varasin Taigalle ajan hierontaan, jotta saadaan kartoitettua mahdolliset jumit ennen agikautta ja saadaan vetreyttä Posion näyttelyihin :) Toivotaan, että karvat pysyvät vielä parisen viikkoa ja sen jälkeen voivat tippua vaikka kaikki kerralla. Mukava määrä koiria ilmottautunut mukaan, kun paikalle suuntaa 13 porokoiraa Taigan lisäksi. Lähtö tosin on jo aamusta, kun paikalla pitää olla jo ennen 9, mutta pääseepä suht ajoissa takaisin kotiin. Tosin huokuttaisi jäädä tiiraamaan 1 ryhmän koiria sillä silmällä ;)
Miehelle kolmen viikon päästä kotiutuva jämptin pentu lyö itselle vähän jäitä hattuun uuden koiran hankkimisessa ja olen vielä vähän ulapalla mahdollisen uuden koiran rodusta. Tosin aika vahvoilla tällä hetkellä ovat aussie sekä belgi. Aussiessa kiehtoo mahdollisuus treenata mitä vain ja luonne sekä koko. Belgissä kiehtoo myös mahdollisuus treenata mitä vain sekä luonne oikean yksilön löydyttyä, koon puolesta aussie vie voiton. Sukupuoleltaan narttu aussie tulisi ehkä todennäköisemmin toimeen Taigan kanssa kuin esim. mali narttu. Tämäkin tosin riippuu ihan tulevan koiran luonteesta eli sillä on tosi tärkeä merkitys seuraavaa koiraa hankkiessa. Tuntuu kuitenkin, että juoksuista huolimatta nartut ovat minulle se juttu.
Viikonlopuksi onkin sitten mukavaa ohjelmaa, kun suunnataan Johannan ja Lempin kanssa Alpualle hakuleirille. Tällä leirillä tulee ainakin mahdollisuus tutustua maleihin, kun niitä saapuu paikalle monin kappalein. Sekä ainakin yksi malikasvattaja on treeneissä mukana. Opena toimii Alatalon Kati Oulusta. Toivotaan, että sieltä jää paljon juttuja käteen, joita voidaan kesän aikana hyödyntää. Toinen hakukoulutus olisi sitten toukokuun puolessa välissä, jonne olisi myös tarkoitus lyöttäytyä mukaan.
Jälkikaudenkin voisi jo pikku hiljaa aloitella ja pieni haave olisikin aloittaa se jo huomenna, jos hyvä paikka jäljelle löytyy. Oikein sormet syyhyää päästä treenaamaan kaikkea mahdollista. Ruutin poismeno ja Taigan mahdollinen tiineys aiheutti jo pientä jännitystä, että mitä minä teen, kun ei ole koiraa jonka kanssa harrastaa. Onni onnettomuudessa Taiga ei tullutkaan tiineeksi ja päästään treenaamaan.
Pääsiäisenä kävin myös Rovaniemellä katsomassa agikisoja ja tuli niin kova halu päästä kisaamaan, vaikka se itseä niin kovasti jännittääkin.

maanantai 7. huhtikuuta 2014
Ei taida tulla pentuja tällä kertaa
Kyllä se vakavasti alkaa näyttää siltä, että Taiga on jäänyt tyhjäksi astutusreissulta. Massu ei ole kasvanut yhtään. Varmaan vaisun olon on tehnyt valeraskaus ja ilmeisesti reissu muutenkin oli aika rankka pienelle porolle. No, jospa seuraavalla kerralla onnistaisi paremmin.
Ilmoitin meidät huhtikuun lopulle hakuleirille, tietty pienellä varauksella jos maha nyt yhtäkkiä pullahtaisikin ulos. Ruoka on reissusta tulosta lähtien maistunut huonosti, pari päivää saattaa syödä hyvin ja sitten taas ruokaa vain vähän nirppaillaan. Leikkiminen ja treenaaminen kuiten maistuu ja lenkkeily, joten en usko että kyse olisi mistään sairastumisesta. Matolääkkeenkin annoin varuilta, jos siellä olisikin vaikka yksi pienokainen matkassa.
Jos, jotaim hyvää miettii asiassa, niin saadaan kesä treenailla ja korkata agilitykisat :) Ehkä tokokisoihinkin uskaltaudutaan jossain vaiheessa. Seuraavat juoksut tulevat heinä-elokuussa, mutta vielä ei ole ollut puhetta Riikan kanssa, että kokeillaanko silloin uudestaan. Loppuun vielä kuvia viikonlopulta, kun oltiin maalla.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Ollakko vaiko eikö olla?
Siinä siis päivän polttava kysymys :) Astutuksesta alkaa olla kohta 5 viikkoa, eikä Taigassa näy kovinkaan suuria muutoksia ainakaan ulkoisesti. Ehkä hiukan on tullut lisää tavaraa vatsanseudulle, muttei mitenkään merkittävästi. Karvat ovat nousseet vatsan kohdalta hiukan pystyyn, mutta en sitten tiedä onko ne aina olleet pystyssä :D No, ruoan syömisen takia ei ainakaan pitäisi paino nousta, kun ruokaa on mennyt astutusreissusta saakka aika vaihtelevasti. Muutaman päivän putkeen saattanut syödä hyvin ja sitten taas vain hiukan maisteltu ruokaa. Pari päivää on taas ruoka maistunut paremmin, muttei kuitenkaan mikään suursyöppö :) Ei ole sitä kyllä koskaan ollutkaan. Ruualla ei saa lihotettua vaikka kuinka yrittäisi saada paria kiloa lisää painoa.
Vatsanseutua olen myös hiukan tiiraillut ja katsonut näkyisikö tisseissä jotain muutosta ja ehkä ne on tulleet hiukan ulospäin ja muuttuneet hiukan erivärisiksi kuin normaali iho. Olisi pitänyt ottaa kuvia ja niitä olisi sitten helppo vertailla. Sunnuntaina otin kuitenkin vatsanympäryksen mitan ylös, joten sitä voi ainakin seurata tapahtuuko siinä muutosta. Lenkit sujuvat entiseen tapaan, mutta ehkä käytös vähän rauhallisempaa ja kun mitään ei tapahdu niin sitä vain olla möllötetään. Olisi ehkä sittenkin pitänyt käydä siellä ultrassa, jotta tietäisi miten uskaltaa liikuttaa/revitellä lelujen perässä. Ehkä vain kuvittelen muutokset, eikä siellä mahassa ole ketään. Toivoisin kuitenkin, että siellä olisi edes muutama pupsi. Taiga on aina ollut tosi timmissä kunnossa ja jos pentuja tulisi vain muutama, niin ei vatsankasvaminen varmasti näy kuin 3 viikkoa ennen mahdollista synnytystä. Varsinkin jos syöntipuoli jatkuu samanmoisena.
Tässä kuva tältä päivää:
26.3.-14

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
Voihan nenäpunkki
Niinpä, se taas meinaa pikkasen vastustaa, kun Taiga on jostain saanut nenäpunkin, vaikkei oikeen missään olla edes käytykään. Aivastelu alkoi viime viikon torstaina ja perjanataina kuvioon tuli myös ryystäminen(veti ilmaa nenänä kautta sisään). Eilen sitten saatiin lääke(stronghold). Ei mitenkään halpaa lääkettä ja olen lukenut ettei se välttämättä aina vaikuta. Pakkauksessa oli kolme pipettiä ja toinen annos annetaan kolmen viikon päästä. Eipä tullut kysyttyä kuinka kauan meidän pitää olla erossa muista koirista.
Onnneksi lääkettä voi antaa myös tiineille koirille, jos siellä masussa mahdollisesti olisi salamatkustajia :) Mitään viitteitä siitä ei ainakaan vielä ole ollut, kun ruokakin tahtoo maistua vaihtelevasti. Nyt olisi kohta neljä viikkoa astutuksesta ja eiköhän se reilun viikon päästä ala jo näkymään jos pentuja on tulossa. Toivotaan, että sieltä muutama pikku Taiga ja pikku Sisu saatais maailmaan.
Vähäsen ollaan myös mielenvirkistykseksi treenailtu tokoa ja viime viikon lauantaina käydystä tokokoulutuksesta(kuunteluoppilaana) jäi käteen hyödyllisiä neuvoja. Niitä pitäisi myös alkaa toteuttamaan ennen kuin kaikki unohtuu. Vihko ja kynä oli mukana, mutta jostain syystä mitään en vihkoon saanut rustattua. Isona osa alueena oli seuraaminen, mutta myös jääviä sekä tunnaria käsiteltiin. Tunnariin tuli hyvä neuvo laittaa kapulat kompostikehikon alle, ettei pääse nostelemaan vääriä kapuloita. Tätä pitää testata piakkoin!
Liikkeestä seisominen olisi hyvä opettaa hypähdyksen kautta, jolloin liikkeestä tulee terävä, mutta saattaa olla ettei Taigaa saa namin perässä hypähtämään. Tätäkin pitää testata ja muutenkin ottaa liikkeenopetus alusta eri käsky-sanalla. Se, kun tahtoo olla sellaista, että Taiga käpyttelee perässä vielä monta askelta käskyn jälkeen. Maahanmeno sujuu paremmin, mutta siinäkin saisi olla säpäkämpi maahanmeno.
Aika mielenkiintoista oli myös se, että kauko-käskyissä pitäisi olla eri käskyt seisomasta-istumaan sekä seisomasta-maahanmenoon. liike pitäisi opettaa niin, että takajalat pysyisi koko ajan samassa kohtaa. Taigalla avo-luokan kaukokäskyt menee liikkumatta yhtään eteenpäin, mutta kun kuvaan tulee myös seisominen liikkumista tapahtuu aika paljon eteenpäin.
Voisi myös olla aika hyvä opettaa Taigalle naksuttin sekä kosketusalusta. No, meillähän ei ole kuin aikaa harjoitella :) Muutenkin olisi mukava syventää hieman meidän suhdetta ja aloittaa temppukoulu :) Taivas on vain rajana mitä kaikkea voidaan harjoitella ja kesällä pitää myös treenata rallytokoa. Se, kun on tullut viralliseksi lajiksi tänä vuonna, niin ehkä päästään tänä vuonna siinä kisaamaan?

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
Nyt sun kivut ovat poissa...
Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yht äkkiä huomaa, se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja korvaamaton,
ja kaipuu suuri ja sanaton.
En vielä ois tahtonut luopua susta,
jäi ääretön ikävä ja suru musta.
Olit ihana, tärkeä, rakas, mutta
nyt sun kivut ovat poissa.Lepää rauhassa <3
sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
Tilannepäivitystä
Taigasata ei ainakaan vielä huomaa mitään merkkejä onnistuneesta astutuksesta. Ruoka on kuitenkin maistunut ihan kivasti, mitä nyt välillä pitää hieman nirsoilla. Pikkusen ollaan myös treenailtu tokoa ihan kotipihalla ja harvakseltaan treenaaminen sopii Taigalle, kun ei kerkeä kyllästymään. Kesällä tuli treenattua tiuhaan tahtiin ja se kyllä näkyi myös innossa. No, toivotaan että saadaan pentuja ja sitten kesällä kohotetaan kuntoa uimalla ja suolla rämpien. Jospa päästäis loppu kesästä joihinkin agikisoihin, edes niihin epävirallisiin. Jos kuntoutuminen kestää pitkään, niin lisenssin hankkiminen loppu vuodesta ei välttämättä kannata.
Ruutilla taas ei mene oikein hyvin :( Selvästi koira on kipeä, eikä autoon hyppääminen aina innosta. Eilen, kun mies yritin auttaa etutassuista, nostamalla tassut puskurille, alkoi kamala ulina. Eli kipeät ovat jalat, vaikka lääkettä saa joka päivä. Nyt täytyy pitää pakollinen tauko lääkkeistä ja se varmasti vaikuttaa huonontavasti koiran oloon. Sisällä Ruuti vain lepäilee tai syö luuta, tuntuu että elämän ilo on hävinnyt. Läähättäminen on myös lisääntynyt, sekä juominen. Ei välttämättä johdu kivuista, mutta jos johtuu niin ei todellakaan kiva! Ulkona Taigan kanssa juostessa kivut unohtuu hetkeksi, vaikka siitä tulee kipeämmäksi. Olen kuitenkin antanut niiden pihalla juosta vapaana pieniä hetkiä.
Olenkin tehnyt päätöksen, etten ryhdytä leikkaamaan, koska monista kivuttomista vuosista ei ole takeita. Ehkä pari vuotta menisi ja sitten kivut alkaisi taas tai sitten ei. Taitaa olla kuitenkin paras ratkaisu päästää toinen kivuista, kun ajatus siitä että kipuja kestäisi parhaimmillaan 10 vuotta puistattaa. Neljä kuukautta on lyhyt aika, mutta tuona aikana olen saanut tutustua ihana luonteiseen koiraan, joka pitää jokaisesta perheenjäsenestä huolta. Jos, suuntaa parempaan ei tapahdu muutamien päivien sisällä on aika hyvästellä ystävä. :( Aivan kamalaa, mutta en halua pitkittää toisen kärsimystä yhtään enempää. Koen, ettei ole koiran arvoista elämää lenkkeillä pelkästään hihnassa, ilman että pääsee leikkimään toisten koirien kanssa. Se, kun on ollut kaikista kivointa Ruutin mielestä.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Pahin painajainen...
Eilen käytiin Soppelan Esan luona ja diagnoosikin saatiin. Aluksi Esa väänteli molempia jalkoja ja käytiin ulkona hieman juoksuttamassa Ruutia, että näkyykö ontumista. Hieman nyökkäsi päätä oikean jalan kohdalla. Itse olen katsonut, että ontuu vasenta jalkaa, mutta ukko sanoi että oli viikonloppuna ontunut oikeaa. No, siitä sitten röntgen-kuviin ja päätin otattaa koko koirasta kuvat.
Siinä sitten odoteltiin raastavat 15min ja Esa pyysi meitä huoneeseen. Tosiaan diagnoosi oli löytynyt ja se kuului näin, osteokondroosi molemmissa olkanivelissä :( Vasemmalla puolella on myös epäily, että rusto on irronnut (ocd). Tämän voi varmasti todeta vain tähystyksellä, mutta kuva että oireet viittavat siihen. Tämä aiheuttaa tulehduksen nivelessä ja siitä seuraa ontuminen. Eli toinen olka on ilmeisesti menossa myös huononpaan suuntaa, joten liikuntaa täytyy hieman rajoittaa. Joka on tosi harmi kun kyseessä on kuitenkin aktiivinen ja nuori koira.
Kokonaan tätä ei voi korjata, koska uutta rustoa ei tule kasvamaan vioittuneen ruston tilalle. Tähystyksessä poistettaisiin irronnut/vioittunut rusto, jolloin tilalle pääsee kasvamaan sidekudosta paikaksi. Elimistö pyrkii myös itse hoitamaan sairautta, kun rusto hilseilee pikku hiljaa pois, sekä valkosolut syövät sitä. Leikkaus on kuitenkin älyttömän kallis ja vaikka vakuutus korvaisi osan on se iso summa kotiäitille. Harrastuskoiraa Ruutista ei saa, kun vaikka leikkaus tehtäisiin ei nivel ole sama kuin terve. Kauhutarinoita myös kuullut, että parin vuoden päästä leikkauksesta on jo syntynyt nivelrikkoa. Se taitaa olla väistämättä edessä, mutta missä vaiheessa siitä ei ole tietoa.
Sekin, että onko koira leikkauksen jälkeen oireeton, on vain toivossa ja olisi kamalaa jos kipulääkkeitä pitäisi syöttää koko ajan ja liikkumista rajoittaa rankasti. Tämä kaikki on vain arvailua eikä kukaan voi varmasti sanoa mikä on tulevaisuuden ennuste ilman leikkausta tai leikkauksen kanssa. Ilman leikkausta mennään nyt jonkinaikaa ja katsotaan miten kipulääkkeet ja liikunnan rajoitus, toisin sanoen toisten koirien kanssa riekkuminen pannassa.
Soppelaa lainaten tälläinen koira sopisi parhaiten seurakoiraksi maalle, jossa saa itse vapaana liikkua sen verran kuin haluaa. Miten olen taas tälläisessä karmaisevassa tilanteessa, jossa täytyy tehdä isoja päätöksiä :( Uskomattoman huono tuuri ei voi muuta sanoa. Elämä koirien kanssa on yllätyksellistä, eikä koskaan voi tietää mitä elämä tuo tullessaan.

maanantai 3. maaliskuuta 2014
Nyt odotellaan kummankin koiran osalta
Taiga saapui maanantaina astutusreissulta ja alkaa monia viikkojen odotus ennen kuin tietää onko reissu tuottanut varmasti tulosta. Rankka reissu ilmeisesti oli, kun meni melkein viikko toipua :) Onneksi Taiga on jo ihan oma höpsö itsensä ja ruokakin on alkanut taas maistua. Saas nähdä tuleeko taas syömätön jakso, jos pahoinvointia tulee haitoiksi asti. Nyt vain sormet ja varpaat ylös, että saadaan niitä pieniä tuhisijoita huhtikuun lopulle. Tänään käytiin sitten Taigan kanssa treenaamassa kaksistaan ja olihan meillä mukavaa. Otettiin hieman seuraamista, luoksareita ja muutama ison kapulan vauhtinouto. Oli mukavan innokas, kun lähti hakemaan kapulaa ja toi laukalla takaisin. Eiköhän se noutokin ala siitä maistua, kun ei nipoteta liikaa.
Ruutilla alkoi taas maanantaina etujalan ontuminen, eikä ota loppuakseen. Oli jo viikon verran hyvänä, että pystyi juoksemaan vapaana yksinään, ilman että jalka kipeytyi. Eka kerta Taigan kanssa yhdessä juoksua ja ulahdus ja ontuminen alkoi taas :( Tiistaina lähdetään sitten Ouluun Soppelan Esan luo, että saadaan selvyys tälle asialle. Jos kuvataa niin kuvaan todennäköisesti sitten koko koiran. Toivotaan ettei mahdollisista kuvista löydy mitään ja vika on ns. "helposti" hoidettavissa. Olen jo maalaillut piruja seinille pahimmista vaihtoehdoista, mutta pitää jaksaa odottaa eläinlääkärin lausuntoa eikä itse arvailla. Tietysti se mietityttää ja aivan kamalaa, kun ei voi irti pitää ettei telo itseään vielä pahemmin. Hihnalenkit ovat tulleet meille tutuiksi, kun ensin oli kennelyskä ja sitten meni jalka.
Ruutin kanssa saatiin eilen harjoitella koiraohituksia, kun yhdellä lenkillä tuli peräti viisi ohitusta. Ensimmäiset kaksi yritin namia, mutta haukkumista tuli. Sitten hoksasin että annanpa patukan sille suuhun, ja sen jälkeen tuli kolme ohitusta samalla suoralla ja kaikki meni ääneti. Koko koiran olemus muuttuis toisia koiria kohtaa, kun sai tehtäväksi kantaa omaa leluaan. Ei ollut enää höntöilyä toisia koiria kohti, vaan nopeasti ohitse ja sillä selvä. Olenkin ihan ällikällä löyty miten voikin olla noin suuri ero, ihan kuin yö ja päivä. Yksi koira alkoi räkyttää meillä, niin silloin huomasi Ruutista että otti painetta, kun alkoi lelun mässyttäminen. Hieman karvat myös nousivat, mutta kielsin ja laskin ne kädellä alas. Toivottavasti tuosta lelusta saisi avun noihin, että voin olla itse taas rento ohituksissa. Taiga ei juurikaan välitä muista, tai saattaa katsoa alkuu hyvin kiinnostuneena, muttei yritä koskaan kenenkään luokse ellei ole tuttu :) Olikin puhetta, että käydään treenaamassa ihan vain ohituksia, jotta saatais sitä varmuutta ja jonkin käsky sanan siihen opetettua.

perjantai 21. helmikuuta 2014
Ruutin kanssa Pellossa
Siis käytiin pellon näyttelyssä turisteilemassa, jotta saatais niitä hyviä kokemuksia koiratapahtumista ja muutenkin hieman varmuutta toisista koirista. Tapojensa mukaan alkoi puksuminen jo autossa, kun ajettiin autoparkkiin. Viereisistä autoista alkoi ihmiset ottaa koiriaan pois, niin voi sitä pikku koirista lähtevää räkytyksen määrää. Sehän vain kiihdytti Ruutia lisää, enkä meinannut saada sitä autosta ulos, kun katse oli muissa koirissa. Siinä hetken aikaa taisteltiin, mutta tulihan se kontakti sieltä ja jätkä pääsi autosta. Ehkä olisi pitänyt odottaa vielä kauemmin, jotta Ruuti olisi ollut vieläkin rennompi, kun haukkuminen vain jatkui ja koveni kun päästiin ulkoilmaan.
Menin hieman kauemmas autosta ja käskin mennä tarpeille ja sehän onnistui ja päästiin lähtemään sisätiloihin. Matkalla nähdyt koirat piti haukkua, mutta heti kun astuttiin halliin sisälle meni suu kiinni, eikä se sisällä ollessa avautunut. Tosin Lempille piti välillä hieman kommentoida, ettei tule jyrsimään leukaluita :D Vaikka oli ahdasta ja paljon koiria, niin Ruuti oli niistä hieman kiinnostunut, mutta ei kuitenkaan yrittänyt höntyillä niitä kohti. Välillä jopa pisti oma-aloitteisesti makoilemaan, vaikka koiria meni ohi taukoamatta. Johanna ja Lempi kävivät pyörähtämässä kehässä ja siinä katseltiin vielä seuraavan rodun kehä ja lähdettiin pois. Ulkona Ruuti ei haukahtanut kaikille koirille, mutta muutamalle isolle kaverille piti hieman kommentoida.
Kuulimpas, että pentueen muillakin pennuilla löytyy samanlaista ongelmaa, että koirat haukutaan hihnassa ja autossa saatetaan myös kommentoida kulkijoita. En siis ole yksin ja toivottavasti sieltä suunnalta saisi hyviä vinkkejä pois kitkemiseen. Tosin itsevarmuuttaa täytyy kasvattaa ja luotto toisia koiria kohtaan täytyy rakentaa. Vaikka treeneissä toisille koirille ei haukuta, niin se pitäisi saada pois myös muista tilanteista. Toki aina ei lenkilläkään haukuta koirille, mutta aika yleisesti kuitenkin. Täytyy ottaa lenkille lelu mukaan, jospa se saisi koiraohitukset mieluisiksi, kun pääsee leikkimään hyvän ohituksen jälkeen. Treenikamuja pitäisi vain saada jonnekkin ihan ohitustreeneihin, että niihin tulisi varmuutta.
Muuten Ruutin treenaaminen on mennyt kivasti eteenpäin ja tänäänkin lenkillä oli kivasti kuulolla ja kun R tiesi että lelu on taskussa kuljettiin aivan vierellä :) Välillä piti toistaa monta kertaa, että "saa mennä", ettei mene ihan seuruuksi koko lenkki. Aivan superia kun lelu palkkakin on alkanut kiinnostaa tosi paljon, että lelun perään jopa piipataan jonku aikaa kun se laitetaan pesuhuoneeseen kuivumaan.
Nouto alkaa olla jo osissa aika hyvä ja olen vaihtanut 600g kapulaan, jota pitää ja kantaa tosi helposti. Vähän hellä ote tahtoo olla, joten siihen vielä täytyy kiinnittää huomiota. Seuraamisesta ollaan aloitettu täyskäännöksen opettelua, joka alkaa pikku hiljaa hahmottua. Tiiviyttä täytyy saada lisää, mutta sekin on parantunut ensimmäisiin treenikertoihin verrattuna. Pitäisi saada tuo ukkokulta kuvaamaan jonkinlaista videota, jotta näkis itekki miltä se oikeasti näyttää :) Ihanalla tarmolla Ruuti tekee hommia ja kun seuraamisen opettamisen vie maltilla loppuun niin siitä saa varmasti hyvän.
Eteentulo harkassa olen käyttänyt oikeastaan vain lelua ja pääsääntöisesti tulot ovat suoria. Viime viikonloppuna oltiin omalla porukalla treenaamassa ja loppuun otettiin pari vauhtiluoksaria ja voi sitä äänen määrää kun Ruuti jäi huutamaan minun perään. Ei siinä paljoa vilkuiltu muihin päin, kun juoksi luokse ja millä vauhdilla. Tosin törmäsi minuun molemmilla kerroilla. Tästä kiihdyksissä olisi pitänyt päästä myös muiden ohjaajien perään ja oli työ saada mieli rauhoitettua. Siinä sitten vielä jutskailtiin ja hengailtiin, niin tosi kivasti jaksoi vain seistä ja odottaa. Tosin muutaman kerran piti yrittää tehdä omaa kivaa ja raapia maata.
Etujalan ontuminenkin alkaa olla menneen talven lumia, eikä vinkumista ole kuulunut moneen päivään :) Toivotaan ettei toista jaksoa tarvi kasvukipuja oireilla. Muutamana päivänä ollaan käyty irtilenkeillä, eikä rasitus aiheuta enää oireita. Päästään taas kamujen kanssa juoksemaan!

keskiviikko 19. helmikuuta 2014
Taiga lähtee Riiaus-reissulle
Tänään(vuorokausi näköjään vaihtui just) Taiga sitten lähtee Riikan luokse katsomaan kuinka ne hommat luonnistuvat Sisun kanssa vai ollaanko sitä ranttua-neitiä. Loppu viikko varmaan menee siellä ja Riikka aikoi hakea Sisun myös matkalla kyytin, että pariskunta pääsee ihan rauhassa tutustelemaan ja toteuttamaan unelmiaan : D
Muutamia päiviä Taiga on piippaillut häkkikoirille lenkin varrella ja tarhassa ollessa antanut ilmoille kutsuhuutoja seudun pojille. Haukkumaan se ei ole alkanut, mutta harvakseen ulvonta on se juttu. No, nyt vain peukut pystyyn, että astutus onnistuu ja huhtikuun lopussa syntyisi pieniä palleroita. Tuntuu jotenkin hurjalta, että vastahan se tuli meille ja nyt sitten toiselle tulee pieniä vaaveja, ainakin toivottavasti!
tiistai 11. helmikuuta 2014
Juoksut ovat alkaneet :)
Noniin, Taigan juoksut ovat alkaneet ja sulhanen valittu :) Eli olen päivitellyt tiedot pentuesuunnitelmia sivulle. Jos astutus onnistuu ja kaikki menee hyvin, niin pennut syntyvät huhtikuun lopussa ja luovutuksessa sitten kesäkuun loppupuolella. Onneksi on tuo poitsu kasvamassa niin ei tarvi edes kuumeilla pennun suhteen :) Todennäköisesti Taiga menee Riikan luokse synnyttämään, itse kun en ole koskaan nähnytkään synnytystä.
Ruutin kanssa ensimmäinen kurssi on saatu päätökseen ja huhtikuussa alkaa sitten uusi. Vaikka päästiin vain kolmelle kerralle, sen yskän takia. Nyt täytyy treenata omikseen ja käydä esim. viikonloppukursseilla. Vkl-kurssit vain tahtovat olla aika hinnakkaita. Jospa kävisi edes kuunteluoppilaana. Uimaan pitää kyllä suunnata tässä kohtapuolin ja mahdollisesti johonkin näyttelyyn turistiksi. Meinaa pojalla vähän haukututtaa, kun näkee toisia koiria. Todennäköisesti syynä on epävarmuus. Pitää yrittää saada nyt jokaiselle viikolle järkättyä oman porukan treenit niin voidaan harjoiteltua tuota käyttäytymistä toisten koirien lähellä. Kurssilla Ruuti pystyi kyllä hyvin keskittymään tekemiseen, vaikka vieraita koiria oli ihan vieressä. Viimeisellä kerralla Ruuti haukkui jo autossa ollessa toisille koirille :/ Ei todellakaan kiva juttu. Haukkuminen ei ole sellaista räkytystä, vaan oikeastaan puksahtelua ja yksittäisiä haukahduksia.
Ruutilla on nyt muutaman päivän ollut jokin paikka kipeänä, kun on hieman ulahdellut ylösnoustessa. Yön yli levättyä ei ulahtele, mutta rasituksen jälkeen vingahtelu taas alkaa. Tänään sitten oltiin pihalla ja koirat juoksivat taloa ympäri, niin Ruuti juoksi uikuttaen minun luokse ja varoi etujalkaa. Siinä sitten katsoin tilannetta jonkin aikaa ja nilkutus jatkui, jonka johdosta päätin jättää Ruutin kotiin irtilenkiltä. Parin tunnin päästä tulin kotiin ja lähdin Ruutin kanssa pikku lenkille. Ei minkäänlaista nilkutusta tai keventämistä. Ravikin näytti omaan silmään puhtaalta, mutta kotia tultua lepäämisen jälkeen nousi makuulta ja taas ulahti :( Mikä lie vaivaa. No, nyt pari päivää vain kevyttä remmiliikuntaa ja lepoa. Jospa se olisi vain jokin lihasrevähdys.
Sunnuntaina muistuttelin pitkästä aikaa Taigalle tunnistusnoutoa ja toinen oli niin innoissaan, että eka kerta meni plörinäksi ja piti muistutella että niitä kuuluu haistella eikä ottaa ensimmäistä kohdalle tullutta suuhun :) Seuraavilla kerroilla alkoi nenäkin toimia, mutta välillä oli huolimaton ja nosti väärän. Idea on kyllä selvästi hallussa niin pystyn kieltämään väärästä toiminnasta. Muutamia kertoja ollaan myös Taigan kanssa otettu pihatokoa ja toinen on kyllä ollut pätevänä. Intoa on riittänyt :)
Ruutin kanssa ollaan treenattu edelleen seuraamista imuttamalla, mutta välillä nostanut kättä ylemmäs. Kivasti seuraa oikealla paikkalla ja asennetta löytyy riittävästi. Käännöksiä ja täyskäännöstä ollaan myös aloiteltu treenaamaan. Eteentulo on jo aika mallikas, mutta välillä peppu vääntyy hieman vasemmalle. Lelu leuan alla näyttää antavan enemmän suoria eteentuloja kuin makupala kädessä mahanpäällä. Paikkamakuuta ollaan treenattu myös ja aikaa pidennetty. Viimeisellä kurssikerralla menin reilun kolmen metrin päähän ja aika oli noin puoli minuuttia. Hyvin pysyi vaikka vieressä oli porokoira :) Kerran taisi vilkaista muualle, mutta muuten katse minussa.
Perjantain kurssilla tehtiin myös henkilöryhmää ja Ruuti oli koko ajan kiinni namissa, eikä huomannutkan siellä seisovia ihmisiä. Treeni oli aivan tunnin lopussa, niin oli kiva huomata että keskittyminen on kehittynyt ensimmäiseen kertaan verrattuna. Vaihdoin myös ennen ryhmää eri namit taskuun, joka oli kyllä nappijuttu, kun mielentila oli ihan kuin alkutunnista.
Päivitetty myös Ruutin kasvugalleriaan kuva.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Metsälenkki 26.1
Käytiin tänään parin tunnin lenkki metsä-/suomaisemissa, kun oireet ovat olleet noin viikon pois. Hyvin molemmat jaksoivat ja kivaahan niillä oli :) Nyt on hyvin rauhallista porukkaa. Reilu kaksi viikkoa mentiin pelkästään remmilenkeillä ja se alkoi hieman näkyä kotosalla. Ei kuitenkaan mitenkään pahasti. Päänupille, kun antaa tekemistä ja paljon oikeita luita jyrsittäväksi, niin aika kuluu ja tekemistä riittää.
Ruutin kurssi meni ihan plörinäksi, mutta onneksi saatiin myytyä pari kurssikertaa Ruutin veljelle :) Jospa me päästäis sitten viimeiselle kerralle. Kotosalla ollaan jonkin verran treenailtukin, mutta aika vähäistä se on ollut. No, kerkeäähän tässä :)
Taiga antaa odottaa juoksujaan, vaikka merkkejä on ollut ilmassa jo pitemmän aikaa. No, jospa tuo sairastelu vähän siirsi niitä. Kyllä ne vielä alkaa :) Sulhasesta ei ole vielä varmuutta, mutta kyllä se Riikka (Kennel Chevrott´s) löytää varmasti sellaisen Taigalle. Muutaman vaihtoehdonkin olen kuullut, mutta pidetään ne vielä salassa ja odotetaan varmaa tietoa. Jos sinulla on kysyttävää pentuesuunnitelmasta niin yhteys vain Riikkaan :)
Nyt sitten kuvia lenkiltä:

tiistai 14. tammikuuta 2014
Toinen kurssikerta ja sairastelua
Viime viikolla oli toinen kurssikerta ja aiheina kurssilla oli tänään liikkeestä maahanmeno sekä hyppyeste. Maahanmenoa ollaan harjoiteltu jonkinverran ja kyllä se sinne menee, vaikkakin aika hitaasti. Harjoiteltiin maahanmenoa niin, että itse peruutettiin ja koira tuli perässä. Saatiin neuvoiksi alkaa pidentämään matkaa sekä aikaa maassa oloon.
Hyppyä tehtiin Ruutille tutuksi ihan namilla ohjaamalla esteen ylitse puolelta toiselle. Namin perässä sitä voi tehdä mitä vain ja ei haitannut vaikka este jalkoihin kolisikin :) Tällä kertaa otin enemmän vain olemista ja aika terävänä jaksoi tehdä juttuja loppuun asti. Paikkamakuussa palkkasin tosi useasti ja oltiin tällä kertaa kahden koiran välissä, niin meinasi olla hitusen liikaa häiriötä, mutta paikallaan pysyttiin. Pakko olla hihnanmitan päässä koirasta, kun ei koskaan tiedä milloin se saa jonku aivopierun lähteä toisen koiran luo. Ne kun tahtoo hieman kiinnostaa. Tällä kertaa kurssilla oli myös belgin pentu, jolle Ruutilla oli tunnillakin asiaa ja myös sillä R:lle.
Taas ennen kurssin alkua alkoi koirille haukkuminen ja näytti ettei siitä tule loppua. Pitäisi varmaan olla namit kourassa heti kun tullaan autosta ulos, ettei kerkeäis alkaa edes haukkumaan. Tosin luulen ettei ne namit jaksa kauaa kiinnostaa. Tunnin lopussa halliin tuli seuraavia kurssilaisia ja niille ei sitten puhunut mitään, kun sisällä oltiin. Jotenkin se haukkuminen on yleistä ulkona. Epävarmuutta se todennäköisesti vain on, joten lisää itsevarmuutta pitäisi koirulle saada. Muutenkin toiset koirat on aluksi aika jännittäviä :) Voi olla että aistii muistakin koirista innostuksen niin alkaa itekki intoilla. Tunnin loputtua ulkona nähdyt kurssilaiset ei aiheuta haukkumista. Turhaan varmaan stressaan tämän asian kanssa, mutta en halua toisille koirille haukkuvaa koiruutta.
Sitten siihen ikävempään uutiseen... Molemmilla koirilla on kennelyskä :( Ruuti sai sen joko mätsäristä tai ensimmäiseltä kurssikerralta. Aluksi luulin, että sillä on nenäpunkki, kun sillälailla veti sisään henkeä, mutta Lempilla oli sitten ihan yskimistä. Taigakin aloitti eilen rykimisen. Toivottavasti saadaan tauti äkkiä ohite ja parin viikon varoaika, niin päästään taas kurssille. Varattiin jo huhtikuulle seuraava kurssi, aihe sama :)

torstai 9. tammikuuta 2014
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
Ruutin tottiskurssin aloitus sekä mätsäri
Niinpä aikaa on jo kulunut sen verran, että pienellä herralla on rokotukset voimassa ja päästään kaikkiin tapahtumiin ja kursseille. Viime viikon perjantaina ajeltiin Johanna ja amstaffi Lempin kanssa Ouluun koirakoulu Kisman oppiin. Ekalla kerralla aiheena oli seuraaminen sekä lopussa otettiin paikkamakuuta, tuomarin tervehtimistä sekä henkilöryhmää.
Ennen halliin menoa piti hieman möykätä hallista tuleville koirille, mutta hallissa ei sitten kuulunut kuin muutama puksahdus. Me oltiin ekana vuorossa ja saatiin kehuja, että seuraamispaikka on oikea ja tiivis. Perusasennossa olen alkanut jo irrottamaan kättä nenästä ja kivasti pysyy katsekontaktissa häiriöstä huolimatta. Imuttamalla ollaan siis alettu tätä harjoitella ja saatiin neuvoksi myös jatkaa silläläilla. Käännöksiä pitää alkaa nyt treenaamaan ja vähän niitä ollaan nyt treenattukkin. Alussa ei siis välittänyt muista koirista taikka opettajasta mitään, mutta loppu tunnista alkoi jo väsy painaa ja ajatus harhaili pahemman kerran :)
Meillä siis tou henkilöryhmä meni ihan plörinäksi kun nokka oli koko ajan maassa eikä koira ollut ollenkaan kontaktissa. Ihmiset eivät kiinnostaneet vain ne hajut siellä maassa. Sen verran sain loppuun vielä innostumaan leikistä, joten siihen oli hyvä lopettaa. Paikkamakuuta ollaan harjoiteltu tosi vähän ja otin varman päälle ja menin vain hihnanmitan päähän ja palkkasin tiheään. Hyvin pysyi, mutta tässä kohtaa alkoi jo väsy painaa, joten muutaman kerran nousi jätössä seisomaan. Loppuun kuitenkin saatiin onnistunut suoritus. Tätäkin ollaan kotona hieman treenattu ja pisin aika taitaa olla jotain puoli minuuttia mitä on ollut paikallaan. Matkaakin olen vaihdellut ja varmanoloista on ollut makaaminen.
Tuomarin tervehdyksessä Ruuti söi vain namia minun kädestä :) Ei tainnut edes huomata kättelyä. Seuraavalla kerralla otetaan nuo elementit ilmeisesti ekana, että pentu koiratkin ovat vielä skarppina. Otin myös monta kertaa vain oleskelua ja katseltiin kun muut tekivät, en ilmeisesti kuitenkaan tarpeeksi, kun väsy kerkesi yllättää. Samoin voisi käydä kesken tunnin myös jaloittelemassa ulkona. Samoin voisi ottaa kahta eri namia, että lopuksi voisi vaihtaa jos mieli alkaa harhailla :)
Lauantaina käytiin sitten mätsärissä ja mietin jo etukäteen millainen möykkä tulee, kun astutaan autosta ulos. No, kyllähän sieltä suusta niitä haukahduksia tuli kun muita koiria näkyi. Sisälle kun mentiin niin haukkuminen loppui kuin seinää ja poitsu oli oikein pätevänä muiden koirien keskellä. Kellekkään ei murrattu ja osattiin jopa hieman rauhassa maatakin aloillaan.
Kehässä oli meidän lisäksi kaksi muuta koiraa, joista Ruuti ei juuri välittänyt mitään. Nami oli se jota piti tarkasti vahdata :) Hyvin pysyi seisaallaan ja antoi tuomari tätin katsoa hampaat sekä kopeloida itseään. Todella ylpeä saa olla pienestä <3 Oltiin kaikista nuorimpia ainakin isoissa pennuissa. Lisää vain tälläisiä tapahtumia niin alkaa mennä kalloon miten sellaisissa kuuluu käyttäytyä.

torstai 2. tammikuuta 2014
Uusi vuosi ja uudet kujeet
Niin se taas vuosi vaihtui ja tulevalle vuodelle on kaikenlaisia suunnitelmia. Uusi vuosi sujui oikein rauhallisissa merkeissä ja kumpikaan koira ei juuri paukkeesta välittänyt. Taiga muutaman kerran nousi seisomaan, kun alkoi kunnolla paukkumaan, mutta muuten nukkui aikalailla koko illan. Ulkona käydessä ei ollut moksiskaan paukkeesta. Sisälle tullessa alkoi vain syömään luuta :) Olen niin iloinen, ettei tänä vuonna tullut reakointia, muutenkin tuntuu Taigalle tulleen siedätystä koville äänille, kun ei kesällä välittänyt mitään yleisurheilukisojen paukahduksistakaan. Ruuti oli oma ihana hömelö itsensä, eikä sitä äänet häirinneet vaan ilta kului luuta syöden ja nukkuen. Ulkona pissatusreissulla katseltiin ja kuunneltiin vähän aikaa pauketta ja tosi rauhallinen oli koko ajan. Jätte Bra! Ruutin sisarukset ovat myös ottaneet vuoden vaihteen tosi reippaasti ilman reakointeja äänille tai välkkeelle.
Sitten voisi laittaa hieman tavoitteita tälle vuodelle, Taigalle mahdollisesti ne kevät pennut, jotka nyt hieman sekoittaa agilitaamisen, kilpailemisen aloittamista, mutta ehkä sitten loppu kesästä päästäis agikentälle, jos kunto sen sallii, kuitenkin korkataan viralliset kisat tänä vuonna. Tokossa nyt ainakin yritetään sitä ALO1-tulosta ja pk-jälkeä harjoitella ahkerammin sekä hakua. Tottis on meillä vielä tosi vaiheessa, että pk-puolen kisoihin meillä ei ole pitkään aikaan asiaa.
Ruutille ei laiteta hirveitä tavoitteita, kuin että pentu saa rauhassa kasvaa ja toivotaan että pysyy terveenä. Tapakasvatus on aloitettu jo ihan luovutusiästä ja BH/pk-tottis alkeet-kurssi alkaa tällä viikolla. Jokin muukin kurssi varmaan keväälle vielä otetaan ja tietty kesällä treenataan sitten jälkeä/hakua. Mahdollisesti välikuvat loppuvuodesta, jos jokin antaa aihetta niiden ottamiseen.
Itselle tavoitteena on pudottaa n.10kiloa painosta pois ja muutenkin hieman parantaa elintapoja :) Viime vuonna painoa tippui 20 kiloa, johon olen kyllä aikasta tyytyväinen. Voin vain muistella miltä on tuntunut viimeisillään raskaana(v.2012 alkukesästä), kun painoa oli melkein 40kiloa enemmän, huh huh :/ No, se on mennyttä elämää ja tänä vuonna lenkkeillään ja treenataan vielä ahkerammin :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)