torstai 19. marraskuuta 2015

Taiga agikisoissa

Taiga kävi pari viikkoa sitten kisoissa oulussa ja kotiin viemisinä hyppyradalta tulos 5vp sekä agiradalta virhepisteitä kertyi 10 sekä pari sekunttia yliaikaa. Taiga ei ollut yhtään oma itsensä ja hieman epäilytti lähteä kisaamaan. Ajankohta ei ollut Taigalle kovin suotuisa, kun juoksutkin olivat vasta loppuneet. Paikkakin oli uusi, joka varmasti vaikutti myös osaltaan suoritukseen. Vauhti oli kyllä aivan kadoksissa varsinkin toisella radalla. Halusin kuitenkin kisaamaan, kun meille saattaa tulla pitempi tauko kisaamisesta, jos Taiga on tiineenä. Tänä viikonloppuna olisi olleet myös kisat, mutta päätin jättää ne välistä, jos Taiga odottaa pentuja.

Hieman laiskanoloinen Taiga on ollut, mutta niin se oli viime juoksujen jälkeenkin eli siitä ei voi päätellä mitään. Ruoka on nyt maistunut aika hyvin, muutama päivä oli hieman nihkeämpää, mutta sekin vaikuttaa onko päivän aikana liikuttu paljon vai vähemmän. Ruuan pitää myös tulla vähän ajan päästä lenkistä, jotta se maistuu parhaiten. Raakaruualla ollaan nyt pääsääntöisesti menty, mitä nyt reissussa saattaa olla pelkkää nappulaa tarjolla. Hyvin on sekin maistunut :) Saas nähä mitä tapahtuu, jos pitää siirtyä tiineen koiran nappulaan, että miten se sitten maistuu, kun ei välttämättä uskalla luottaa omiin taitoihin raakaruokinnassa, että Taiga saa varmasti kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet.

Alla linkit kisaradoista:

Taigan hyppyrata 8.11

Taigan agirata 8.11

Laitetaanpa vielä linkit syyskuun kisaradoista, joissa Taiga voitti rotumestaruus hopeaa :)

Agirata 19.9

Agirata2 19.9

Videoiden kuvaamisesta erityiskiitos Jennylle!

Nastan kanssa alkaa huomenna active dog:lla agilityn jatkokurssi, jota ootan kyllä innolla :) Pääsee osaaviin käsiin treenaamaan.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Nasta terveystutkimuksissa

Kävimme marraskuun alussa kuvaamassa Nastan luuston sekä tarkastamassa silmät oulun animagissa. Aluksi katsottiin polvet, jotka olivat terveet eli 0/0, sitten katsottiin silmät, jotka myös terveet (ei perinnöllisiä sairauksia).

Sen jälkeen Nasta laitettiin untenmaille ja vuorossa oli lonkat, kyynäret sekä selkä. Kuvaava eläinlääkäri kertoi luuston olevan terve ja lonkat priimaa. Tästä huojentuneena sai huokaista helpotuksesta, että harrastukset saavat jatkua entiseen malliin :)

Kennelliitto olikin oikein ripeänä ja saimme viralliset tulokset jo samalle viikolle. Ensin tuli lausunto lonkista ja kyynäristä, jotka olivat A/A sekä 0/0. Sitten seuraavana päivänä tuli lausunto selästä, joka oli hieman shokki ja yllätys. LTV1 eli jakautunut ristiluun keskiharjanne (s1-s2) tai muu lievästi normaalista poikkeava rakenne. Nikamien epämuotoisuus oli onneksi VA0 eli normaali. Tätä esiintyy suhteellisen paljon saksanpaimenkoirilla ja löytyypä noita myös monilta muiltakin roduilta, kun niitä on alettu enemmän kuvaamaan virallisesti.

Onneksi tuo ei todennäköisesti tule vaikuttamaan millään tavalla meidän harrastuksiin ja jos mahdollisesti pentuja olisi joskus haaveissa teettää, niin se onnistuisi tuolta osin terveeksi tutkitun uroksen kanssa. Hepposin perustein en ala pentuja teettämään, vaan Nastan täytyisi olla priimaa luonteeltaan. Aluksi, kun näin lausunnon, niin ajatus mahdollisista pennuista lensi romukoppaan, mutta kun tutkin asiaa tarkemmin, niin ei se sitten ollutkaan niin "vakavaa". Tosin selkä ei ole täysin terve, niin se sotii omaa ajatusmaailmaa vastaan, että jalostukseen sopiva koira on terve, niin luonteeltaan kuin luustoltaankin.

Onneksi tuo asia ei ole vielä ollenkaan ajankohtainen, ehkä parin vuoden päästä voisi asian ottaa uudelleen ajatuksiin :)