Jymy haistelemassa etelän tuulia

Niin se koitti päivä, kun Jymy lähti lähelle Helsinkiä haistelemaan miltä ilma sielläpäin Suomea tuoksuu :) Tai , no onhan siitä jo reilu viikko kun jätkä matkalle lähti. Oulussa meitä olikin sitten vastassa kaksi kaksilahkeista sekä lapinkoira, narttu.

Siinä ensin vaihdomme jonku sanan ja lähdin hakemaan Jymyä autosta. Aluksi piti haukahdella ja pöhistä, mutta ei aikaakaan kun herra oli jo halimassa vähän turhankin ronskein ottein. Lupaavasti ainakin näin omin silmin alkutapaaminen sujui. Olisi se voinut mennä paljon huonomminkin. Siinä sitten kirjoiteltiin papereita sekä lätistiin niitä näitä.

Sitten olikin Jymyllä aika tavata tuleva matkakumppani, jolle piti alkuun hieman pörähtää. Ei ollut herra ihan selvillä kumpaa sukupuolta tuo tulokas mahtaa olla ja mitä se hänestä haluaa. Siinä hieman tuumailtua uusi yritys ja kyllähän narttu nyt nuoren miehen sai pauloihinsa. Siinä piti sitten esitellä kaiken maailman ääni repertuaareja, kun tuo ihana narttu menikin takaisin autoon.

Koeajaksi sovittiin neljä viikkoa ja sitten viimeistään katsellaan mitä mieltä muu lauma (ihminen + koirat) ovat uudesta tulokkaasta. Ainakin alkuun Jymy oli fanittanut lauman narttuja hieman stressinpuolelle, mutta muutaman päivän aikana oli jo jonkin verran rauhoittunut. Vaikka kyllä ne nartut ovat vieläkin aika ihkuja :)

Jahas, jos sitä taas pikkasen runoilisi

Tässä ollaan elelty sellaista hiljaiseloa aikaslailla kotona oleillen ja aina vähän jotain treenaillen. Taigalla haukkuminen onnistuu jo pelkästä käskystä tosi hienosti. Eikä ääni ole mitenkään hiljainen eli pitäisi kuulua kauempaakin maalimiehen haukkuminen ;) Nyt vain odotellaan suotuisia kelejä että päästään kokeilemaan taitoja tosi toimissa. Eilen treenatessa huomasin, että Taiga oli tosi innokkaasti tekemässä tokoliikkeitä kun palkka oli minun oikeassa kädessä. Sitten, kun laitoin lelun maahan vähän matkan päähän niin innostus selvästi hiipui. Jotenkin pitäisi saada se into pysymään myös silloin kun lelu on kauempana. Tätä siis täytyy treenata lisää ja pikku hiljaa pidentään palkkausvälejä. Seuraamisessa oli jopa niin paljon intoa, että seurasi melkein puoli metriä liian edessä. En halunnut hirmusesti korjata vaan palkkasin lyhyistä pätkistä, kun kontakti ja tekeminen oli niin mainiota ja innokasta.

Jymyllä taas päivät vähenee täällä meillä ja uuteen kotiin koeajalle lähtö lähestyy. Haikein, mutta toisaalta iloisin mielin luovutan Jymyn osaavampiin käsiin. Kotona oman perheenkesken Jymy on sellainen ihana halinalle, joka tulee aina, kun mahdollista lähelle paijattavaksi. Siinä on sellaista lämpöä ja kaihoa jota en ole muiden koirien kanssa kokenut. Sen rakkauden sinua kohtaan voi melkein tuntea ja se rauhallisuus on sanoi kuvailematonta. Vaikka virtaa riittää niin tuollaiset hetket on niitä parhaimpia! Toivonkin Jymylle kaikkea hyvää ja toivottavasti kotikokeilu sujuu hyvin ja "kuntoutus" saisi pojassa aikaan jonkinlaista muutosta, ettei elämää ja ihmisiä tarvii stressata niin paljoa. Haikeinmielin luovun pojasta, mutta uskon että näin on kaikkein parasta ihan vain Jymyn elämänlaatua ajatellen. Jos tunnepuoleni saisi päättää niin en luopuisi hänestä, mutta se järjen ääni huutaa toisin. Tämä täytyy vain hyväksyä ja antaa Jymylle mahdollisuus, johon minun taidot eivät riittäneet. En uskokkaan, että kaikki tämän blogin lukijat omissa mielissään katsovat tätä suopeasti, mutta sille taas en voi mitään. Varmasti kaikkea mahdollista en ole kokeillut, mutta aikaresurssit ovat melko rajalliset. Aikani olisi riittänyt ns."normaalin" koiran kanssa treenaamiseen/koulutukseen, mutta aina kaikki ei elämässä mene niin kuin suunnittelee.

Elämä kuitenkin jatkuu ja kesää varten täytyy tehdä hiukan juhlavalmisteluja. Joten ajatukset pysyy kiireisinä Jymyn lähdön jälkeenkin. Vaikka kyllä varmasti tulen vuodattamaan muutamaankin otteeseen kyyneleitä. Ennen kaikkea sen takia, että tunnen itseni epäonnistuneeksi, kun en pystynyt antamaan Jymylle kaikkea sitä mitä se olisi tarvinnut.

Tulipahan taas sellainen sepitys, että ihan itseänikin hirvittää. No, nämä on niitä tosi elämän tuntoja, joita pitää jotenkin vuodattaa :)

Parit näyttelyt olisi tuossa tarkoitus Taigan kanssa pyörähtää kuukauden sisään ja sitten keskitytään rally-tokoon ja agilityyn. Kesällä tietenkin treenataan sitten myös jälkeä ja hakua. Ehkä ne yhdet tokokokeetkin saadaan jonnekkin mahdutettua.

Kuvatuksia tältä päivää

Jymystä tarinaa

Kolmisen viikkoa on kulunut minun edellisistä pohdinnoista ja olenkin yrittänyt etsiä Jymylle uutta kotia eri formaateista. Monia kyselyjä on tullut ja osa oikein hyviäkin, mutta aina on ollut jokin asia on tökkinyt. Pääsääntöisin kyselyitä sateli etelästä ja matka oli osalle liian pitkä. Onneksi on kuitenkin yksi ihminen, joka kuulostaa oikein pätevältä ja olosuhteet ovat mitä mainioimmat Jymylle.

Alustavasti olemme sopineet, että Jymy lähtee huhtikuussa koeajalle ja sitten katsotaan miten tehdään. Toivottavasti kaikki sujuisi hyvin ja loppu elämän koti löytyisi. Tosin koskaanhan ei voi tietää jos Jymy ei sovikkaan laumanjatkeeksi. Narttuja kun löytyy kolmin kappalein :)

Tässä on saanut viettää lähes unettomia öitä miettien miten saisin asiat ratkaistua. Kodin etsintäkin on ollut tarkkaa hommaa, kun ei tälläistä koiraa voi kelle tahansa myydä. Nyt kuitenkin tuntuu, että asiat alkaa mennä parhain päin. Toivotaan nyt, että kaikki menee niin kuin haaveissa/toiveissa. Haluan vain kaikkein parasta pienelle ystävälleni.

Taigan haukuntaa, tunnaria sekä muuta löpinää

Niin se vain Taigakin oppi haukkumaan käskystä :) Eipä siihen tarvittu, kuin kiva lelu ja hieman piti kädellä "töniä" niin alkoi kuulua ääntelyä. Siitä sitten palkkasin ja lopussa alkoi ääntely muuttua haukkumiseksi. Nyt saan haukutettua jo lyhyitä aikoja, toki käsky pitää sanoa monta kertaa. Eipä siinä tarvittu montaa harjoitus kertaa, kun tämä onnistui. On se näppärä likka! Kunhan ei alkais joka kerta tarjoamaan haukkumista, kun lelu otetaan esiin :)

Muutamia kertoja ollaan myös otettu tunnistusnoutoa ja nyt viimeisellä harjoituskerralla toi aina oman kapulan. Malttaa jo kivasti haistella ilman vääriin kapuloihin kajoamista. Se on tainnu hiffata jutun, eikä tähänkään tarvittu montaa opetuskertaa. Onneksi Taiga kestää hyvin toistoja ja palkkautuu leluilla mainiosti. Olen harjoitellut kapulat rivissä sekä ympyrässä ja matkaa vaihdellut. Viime treenikerralla en näyttänyt Taigalle minne aina laitoin oman kapulan.

Ilmoitinpa Taigan oman seuran kursseillekki, joissa päästää harjoittelemaan Rally-tokoa sekä agilityä. Mukavaa, kun tulee kesä ja treenikenttä sulaa. Agility on niin meidän juttu, ei ole niin tarkkaa ja kontrolloitua toimintaa kuin toko. Vaikka tokoa aina treenataan ja kokeissa olisi kesällä tarkoitus käydä useampaan kertaan.

9.3 olleet tokokokeet meni meidän osalta aivan pipariksi jo ennen kuin päästiin paikkamakuuseen. Etukäteen olin jo kerennyt miettiä kaikkie mikä hallissa olisi Taigan mielestä pelottavaa. Kaikki ne asiat mitä olin miettinyt, eivät vaikuttaneet mitenkään, mutta kun kuplahallin katolta valui lumikasa maahan, sai Taiga sätkyt. Se sinkoili hihnan nokassa minne sattui ja yritti ovea kohti sekä erilaisten katosten alle. Siinä sitten yritin pitää Taigaa paikoillaan ja hieroa sen rintaa. Vähän jo rauhoittui, muttei meillä ollut mahdollisuuksia kehään, kun en saanut koiraan mitään kontaktia.

Jättäydyttiin suosiolla pois, enkä halunnut väkisin viedä koiraa kehään, jos vaikka omalla vuorolla lunta olisi valunut lisää katolta. Jäätiin kuitenkin halliin katsomaan muiden suorituksia ja Taigalle alkoi maistua namit ja tehtiin siinä muutamia temppujakin. Ulos lähdettyä tehtiin pikkasen seuraamista, eikä ollut mitään ongelmia, oli oma itsensä. Alankin olla sitä mieltä että Taiga on hieman ääniherkkä. Viime kesänä metalliroskiksen kannen pamaus sai Taigassa aikaan samantapaisen reaktion sekä ilotulitteet aiheuttavat läähättelyä ja levottomuutta.

Taidetaan siis suosiolla odottaa että tokokentät sulaa ja päästään ulos tokokokeisiin. Kesällä vaan tuppaa olemaan kuuma ja koiralta veto pois. No, eipä tarvii ainakaan pelätä että katolta tippuu lumet :)

Elämääkin suurempia pohdintoja

Niin, se vaan taas koitti päivä jolloin matto vedettiin jalkojen alta ja tuntui kuin oltaisiin taas lähtöpisteessä. Elikäs käytiin Jymyn ja Taigan kanssa agiepiksissä, eikä Jymyn käytös ollut mitenkään suotavaa. Heti autosta ulos tullessa alkoi haukkuminen, eikä ottanut loppuakseen. Kaikki koirat saivat haukkumista ja murinaa niskoilleen, eikä ihmisetkään säästyneet haukkumiselta/pöhinältä. Ei taida olla kaikki palikat oikein pääkopassa.

Sitten pohdintaa Jymyn elämän vaiheilta. Jo pienenä pentuna reilu 8-viikkoisena, oli huomattavissa pelkoa vieraita ihmisiä kohtaan. Vieraita koiria kohtaan myös pelkoa, mutta myös aggressiivisuutta. Jymy on myös reagoi tosi herkästi vieraan ihmisen tuijotukseen, pöhinällä. Myös Jymyn veli on osoittanut samanlaisia merkkejä, niin ei käytös voi suoraan johtua minun tekimisistä tai tekemättä jättämisistä. Moni koiraihminen sanoi myös Jymyn nähdessään pentuna, ettei tuollainen ole ihan normaalia käytöstä. Toki rotutuntemusta ihmisillä ei ole ollut, mutta kyllä itselläkin tuntui oudolta tuo em. käyttäytyminen.

Jolloin olinkin yhteydessä kasvattajaan ja kysyin neuvoja. Jymy meinasikin mennä kasvattajan luo vähäksi aikaa tarkkailuun, mutta kerroin yrittäväni kokeilla vielä saisinko muutosta aikaan. Välillä tuntui että nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan, mutta sitten taas viime aikoina käytös on oikeastaan vain pahentunut. Ihmisille ollaan kylillä muristu ja koirien "kimppuun" ollaan menossa. Ei siedä myöskään toisten koirien tuijotusta eikä mahtailuelkeitä vaan saa kilarit.

Olen yrittänyt käydä koirakursseilla ja kylillä eri paikoissa kävelemässä sekä kouluttaa ja aktivoida. Mikään vaan ei tunnu helpottavan koiran stressiä. Kaikki olisi hyvin jos Jymyllä olisi aina samat rutiinit ja saisi olla vain kotona ilman vieraita ihmisiä/koiria. Mutta tälläistä tilannetta ei kovin helposti voi tarjota ja tekee itsellä niin pahaa katsoa kun toinen "kärsii". Aina saa itse olla herkillä jos joku ajaa pihaan, että kerkeän kutsua koiran sisälle, jos tulija on Jymylle tuntematon. Muutaman tietyn ihmisen pihalle tullessa en voi olla sata varma, että ihminen on turvassa. Eli Jymy voi varsinkin tuntiessaan olevan ansassa käydä päälle.

Jymy rakastaa olla irti pihalla ja tutkia ympäristöä, niin ei se olisi oikein laittaa sitä narun nokkaan pihalle kököttämään. Eilenkin yritti hyökkiä ihmisiä kohti, en tosin tiedä mitä olisi tehnyt päästessään iholle. Harrastuskoiran haaveet alkaa näyttää melko epätodennäiköisiltä ja mahdottomilta, koska joka kerta kun lähdetään kotoa näkee koiran jo stressaavan ja lähes laamantuvan. Aina autosta pois tullessa vieraassa paikassa on tosi herkillä.

Jos koira on stressaantunut niin ollaan myös me ihmiset. Lapsetkin on sen verran pieniä ettei aikaakaan ole loputtomasti sekä Taigakin tarvii oman aikansa. Olenkin miettinyt etsisinkö Jymylle uuden kodin, jossa olisi enemmän aikaa ja taitoa. Tämäkin on taas sitten riskaapeliä, enkä halua että Jymystä tulisi mitään kiertolaista. Silloin sen elämä vasta stressaavaa olisikin, eikä puremisilta varmasti vältyttäisi. Uuden paikan pitäisi ehdottomasti olla maalla, jossa stressiä aiheuttavia tekijöitä olisi mahdollisimman vähän. Enkä uskaltaisi antaa Jymyä lapsiperheeseen vaikka nyt onkin sellaisessa, ettei vain sattuisi mitään ikävää. Koirakaverit voisi olla aika jees (ei ehkä urokset) kunhan totuttaminen tehdään hitaasti, että luotto toiseen on saavutettu.

Tai sitten se pahin, muttei välttämättä huonoin vaihtoehtoehto on päästää Jymy taivaanrannan taa paimentamaan pilvilampaita. Aivan kauhealta kuin se kuulostaakin. Mutta miltein joka päivä nään miten koiralla on huono olla, niin ei sekään ole elämisen arvoista elämää. Jotku voivat olla kauhuissaa tälläisestä mietinnästä, mutta ne jotka eivät ole koskaan eläneet tälläisen koiran kanssa, eivät voi tietää/kuvitella millaista se on. Mieheltä saan kuulla harvase päivä, ettei tuo ole normaali. Olempa sen kuullut myös useammalta muultakin taholta. Mutta kun itse on sellainen, että haluaa viimeiseen asti yrittää korjata asiat paremmiksi, mutta ei minunkaan rahkeet riitä mihin vain.

Tälläisiä pohdintoja tänään, saa nähdä mihin päätöseen tässä sitten loppu peleissä päädytään. Kuitenkin koiran pitää saada elää koiranarvoista elämää!