perjantai 18. maaliskuuta 2016

Nastan ensimmäiset viralliset agikisat

Niinhän se päivä tuli, jolloin viralliset kisat saatiin korkattua myös agilityssä. Tuloksilla ei näissä keimeissä juhlittu, mutta mukava fiilis jäi ja usko hyviin kontakteihin elää kisoissakin :) Viime epiksissä, kun ei meinannut millään malttaa pysähtyä niille.

Ekaksi oli hyppyrata, joka hyllytettiin kolmen kiellon johdosta. Kepeille vienti oli huono, josta eka kielto ja yksi hyppy kiellettiin kahdesti. Luulin, että meidät diskattiin jo ennen kuin kerettiin startata, kun Nasta nousi seisomaan ja menin palauttamaan takaisin istumaan, tämän aikana tuomari vihelsi pilliin kaksi kertaa. Totta meillä oli aika loppumassa ja patisti aloittamaan. Huomasi kyllä, että Nasta oli melko kierroksilla lähtöä odotellessa, josta sitten tuo lähdön ennakointi osakseen johtui. Ensimmäiseksi startiksi oikein kelvollinen, kun koira pysyi hanskassa, eikä mitään tapaturmia päässyt sattumaan :D

Toinen rata oli sitten agirata, joka oli suht helppo. Alku oli hyppy, rengas, kepit ja heti kepeillä virhe, kun Nasta tuli niin vauhdilla niille, ettei taittunut enää seuraavaan väliin. Uusinnassa myös hankaluuksia oikean rytmin löytymisessä, mutta lopussa se kuitenkin taas löytyi. Puomille ja A:lle pysähtyi tosi hyvin ja jäin ne varmistamaankin. Käskytin ne tosi voimallisesti ja vähempikin olisi ehkä riittänyt, kun oli niin hyvin kuulolla. A:n jälkeen oli pitkä suora, hyppy, pituus, hyppy, jolle jouduin lähtemään melkein koiran kanssa samasta kohtaa. Eteen-käsky kuitenkin toimi tosi hyvin ja Nasta irtosi tosi kauas :) Keinulle Nasta tuli vauhdilla ja rysähti alas, mutta pysyi kontaktilla :) Pussin jälkeen pari hyppyä, joista viimeinen tippui, kun Nasta kääntyi katsomaan minua. Saatiin tulokseksi 10vp, sij. 4/16. Olimme viimeinen koirakko, joka teki tuloksen.

Rimakorkeus oli molemmilla radoilla 60cm, jota ei olla taidettu koskaan edes treenata, mutta niiden kanssa ei ollut ongelmaa. Tuomarina molemmilla radoilla oli Allan Mattsson. Teijalla ja Jekulla oli niin lähellä agiradalta saada nolla, mutta Jekku ei pysynyt keinun kontaktilla, niin siitä sitten palautuksen takia HYL. Pääsiäisenä sitten kisataan Rovaniemellä yhteensä neljällä radalla, kahtena päivänä.

Huomenna meillä on vielä yhdet treenit ennen kisoja ja Taiga pääsee osteopaatille, jossa kartotetaan muorin kropan kunto. Toivottavasti ei löydy mitään vakavaa vaivaa, että Taigakin pääsisi agilityn makuun ja ehkä kisaamaan huhtikuun alkupuolella yhdelle radalle.




tiistai 23. helmikuuta 2016

Taiga on tullut takaisin kotiin :)

Taiga tuli viime perjantaina takaisin Riikan luota ja tapaaminen pitkän poissaolon jälkeen toisten karvakorvien kanssa sujui tosi hyvin. Nasta oli mielissään kaverin paluusta ja Taigasta näki, että oli myös kaivannut toisia. Yhteislenkille lähettiin melkein heti ja se sujui kuin aina ennenkin. Nasta tosin meni hajujen mukana juoksu höyryissään, eikä niin kiinnittänyt Taigaan huomiota. Seuraavana päivänä Nastakin huomasi, että tuotahan voisi alkaa taas hieman kiusata ja sama meno jatkui kuin ennenkin :D

Taiga pääsi sunnuntaina activen hallille toimittamaan varakoiranvirkaa, kun ei ollut takeita suostuuko Nasta treenaamaan juoksupöksyt jalassa. Alun hankaluuden jälkeen kaikki sujui paremmin, kuin hyvin ja saatiin tehtyä tosi hyvä rataharjoitus ilman virheitä :) Taigasta ei ehkä olisi ollut treenikaveriksi, kun se torkkui hallilla. Hieman pitää kerätä lihaksia ja odottaa kesää, että palataan agilityn pariin Taigan kanssa. Onneksi Nasta suostui tekemään hommia, vaikka aluksi hieman hauskuutti muita kurssilaisia, kun se juoksi putkesta ulos peppu maata viistäen :D Tällä viikolla jatkuu taas pöksyt jalassa treenaaminen. Se on kyllä sellainen taito, joka täytyy osata, kun miettii koulutuksia yms. Kisoissa(3lk) ei onneksi tarvi pitää pöksyjä jalassa radalla.

Nastan kanssa korkataan kilpaileminen, joko pääsiäisenä Rovaniemellä tai sitten oulussa. Voi olla, että Rovaniemellä käydään yhdellä radalla kokeilemassa menoa uudessa hallissa. Tosin treenipaikkojen vaihtuminen ei ole vaikuttanut suuresti Nastan tekemiseen. Oulussa on tosin kotihallietu tutuilla kontaktiesteillä. Voisihan sitä vaikka käydä hypärillä Rovaniemellä. Ainakin kisakirjan käyn sieltä hommaamassa, jos kyläpaikassa on tuolloin porukka kotosalla.

Taigan kanssa kisaaminen jää näillänäkymin kesään ja syksyyn, kun ei päästä treenaamaan missään ennen kuin meidän kenttä sulaa. Nyt kohotellaan kuntoa sekä kasvatetaan lihaksia potkurilenkeillä sekä vapaana metsälenkkeillen. Ruokaan olen lisännyt runsaasti rasvaista lihaa, että saadaan kuihtunut kroppa jonkinlaiseen kuosiin. Kivasti on ruoka maistunut ja hyvin on Taiga jaksanut lenkkeillä meidän mukana entiseen malliin.

Laitetaanpa loppuun kuvia Taigasta ja sen pennusta Chevrott´s Nullah:ista.








tiistai 5. tammikuuta 2016

Taigan pentu jo viikon vanha






Pentu etsii edelleen yhteistyökykyistä kotia :) Yhteys Riikkaan, kennel Chevrott´s

Kuvat: Riikka Juntunen

maanantai 28. joulukuuta 2015

Taiga on nyt äiti

Taigan loppu tiineys aiheutti hieman huolta, kun viime viikon perjantaina tuli 9vk astutuksesta, eikä synnytys näyttänyt käynnistyvän. Pe iltana Taiga läähätteli ja petaili, mutta nukkui yön rauhassa. Lauantaina Riikka käytti Taigan eläinlääkärissä, jossa ultrattiin sekä otettiin röntgen, josta ilmeni, että pentuja on vain yksi. Pennun syke oli ollut hyvä sekä asento-oikea, joten kotiin vielä odottamaan.

Lauantai iltana näytti taas jo lupaavalta, mutta yö oli taas rauhallista. Sunnuntaina Riikka meni taas Taigan kanssa ell, mutta automatka näytti lisänneen supisteluita, joten vielä kotiin, josko tulis omikseen ulos. Taiga oli myös oksentanut ruokansa ja petaillut, mutta tänä aamuna T oli edelleen yhtenä kappaleena.

Taas lähtö ell, jossa sitten suoritettiin keisarinleikkaus. Pentuja syntyi yksi ja viime hetkillä se saatiin pelastettua. Sanoin Riikalle, että jos joudutaan leikkaamaan, niin kysyisi voisiko steriloida samalla, mutta ei kuulemma ruveta samalla sitä tekemään. Kohtu oli kuitenkin tulehtunut, joten se poistettiin.

Taigasta tuli tänään sitkeän uros pennun äiti <3 Väriltään poika on näillä näkymin musta merkein, pienellä riista varauksella. Ainutlaatuinen pentu, joka etsii kultaista sijoituskotia. Jos asut lähellä Utajärveä/(pohjois-pohjanmaalla) ja pentu kiinnostaa, ota yhteyttä Riikkaan. Yhteystiedot löytyy chevrott´s lapinporokoirat sivuilta :)






Kuvat: Riikka Juntunen

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Mahtavia uutisia :)

Jee, kolmas kerta toden sanoi ja Taiga on tiineenä :) Vatsa on edelleen aika pieni, mutta nisät ovat jo kasvaneet aika isoiksi ja alkaa sitä vatsaakin jo vähän olla. Tähän päivään asti olen ollut aika epäileväinen koko tiinehtyvyyttä kohtaan juurikin tuon pienen vatsan takia, mutta tänään sitten tunsin ensimmäisen kerran liikettä vatsasta <3 Tuli ihan epätodellinen olo, että oliko se nyt pennun liikettä, mutta pitkin päivää olen välillä pitänyt kättä vatsalla ja joka kerta olen tuntenut jonkinlaisia tönäisyjä.

Voi, että minun pikku Taiksusta tulee äiti. Toivotaan, että kaikki menee loppuun asti hyvin. Ensi viikon lopulla pentujen pitäisi sitten syntyä. Uskon vakaasti, että Taiga tekee maksimissaan kolme pentua, jos niinkään montaa. On se vatsa sen verran hillitty tai sitten Taigan vatsa notkahtaa viikon sisään valtavaksi :D

Pitemmiltä ja rankemmilta potkurilenkeiltä Taiga on pitänyt kaiken varalta lomaa jo useamman viikon ajan. Taiga on sitten päässyt lyhemmille hihna-/irtilenkeille ja viikonloput on saanut olla hetekylässä vapaana. Hirveän varovainen Taiga on ollut esim. ojien ylityksissä, mutta Nastan kanssa äityy välillä painimaan ihan entiseen malliin. Ruoka on maistunut tosi hyvin, verrattuna edellisten astutuksien jälkeiseen aikaan, joista seurasi valeraskaudet. Taiga jaksaa kyllä hyvin leikkiä ja sitä lapsettaa ihan samaan tyyliin kuin aina ennenkin. Ääntely sen sijaan on hieman lisääntynyt, kun itse juttelee Taigalle niin saa monesti jonkinlaista örinää vastaukseksi :D

Nyt on vuorokausia kasassa 54(52), mutta on mahdollista että hedelmöittyminen on tapahtunut vasta pari päivää myöhemminkin.

Hieman kuvia matkan varrelta:

                                                                     vrk n.35
                            

 
vrk n. 42
 
                                                                          
                                                                            vrk n.48

vrk n.51
 
vrk n.54
 
 
Vrk n.56
 
 
 
Taiga loppu syksystä 2015
 
 
 
 

 
 
 
 

torstai 19. marraskuuta 2015

Taiga agikisoissa

Taiga kävi pari viikkoa sitten kisoissa oulussa ja kotiin viemisinä hyppyradalta tulos 5vp sekä agiradalta virhepisteitä kertyi 10 sekä pari sekunttia yliaikaa. Taiga ei ollut yhtään oma itsensä ja hieman epäilytti lähteä kisaamaan. Ajankohta ei ollut Taigalle kovin suotuisa, kun juoksutkin olivat vasta loppuneet. Paikkakin oli uusi, joka varmasti vaikutti myös osaltaan suoritukseen. Vauhti oli kyllä aivan kadoksissa varsinkin toisella radalla. Halusin kuitenkin kisaamaan, kun meille saattaa tulla pitempi tauko kisaamisesta, jos Taiga on tiineenä. Tänä viikonloppuna olisi olleet myös kisat, mutta päätin jättää ne välistä, jos Taiga odottaa pentuja.

Hieman laiskanoloinen Taiga on ollut, mutta niin se oli viime juoksujen jälkeenkin eli siitä ei voi päätellä mitään. Ruoka on nyt maistunut aika hyvin, muutama päivä oli hieman nihkeämpää, mutta sekin vaikuttaa onko päivän aikana liikuttu paljon vai vähemmän. Ruuan pitää myös tulla vähän ajan päästä lenkistä, jotta se maistuu parhaiten. Raakaruualla ollaan nyt pääsääntöisesti menty, mitä nyt reissussa saattaa olla pelkkää nappulaa tarjolla. Hyvin on sekin maistunut :) Saas nähä mitä tapahtuu, jos pitää siirtyä tiineen koiran nappulaan, että miten se sitten maistuu, kun ei välttämättä uskalla luottaa omiin taitoihin raakaruokinnassa, että Taiga saa varmasti kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet.

Alla linkit kisaradoista:

Taigan hyppyrata 8.11

Taigan agirata 8.11

Laitetaanpa vielä linkit syyskuun kisaradoista, joissa Taiga voitti rotumestaruus hopeaa :)

Agirata 19.9

Agirata2 19.9

Videoiden kuvaamisesta erityiskiitos Jennylle!

Nastan kanssa alkaa huomenna active dog:lla agilityn jatkokurssi, jota ootan kyllä innolla :) Pääsee osaaviin käsiin treenaamaan.